
Kuuluuko rannalla porsasmaista kiljuntaa tai outoa mylvintää? Tästä saattaa olla kyse
Parkuminen, kiljuminen tai jopa mylvintä kuvailevat hyvin härkälinnun ääntä, sillä lintu on hyvinkin nimensä veroinen.Härkälinnun ääni ovat monelle varmasti tuttu, sillä härkälinnun alkukantainen ääni on sellainen, että se jää varmasti mieleen.
Kovaääninen vieras saattaa jopa harmittaa mökkirannassa, sillä linnun ääni muistuttaa porsaan pahimmillaan teurastettavan porsaan kiljuntaa tai härkämäistä mylvintää. Härkälintu onkin saanut nimensä juuri mölinänsä takia.
Ääni on sellainen, että lintua tuntemattomalle ei aina tule mieleen, että ääni voisi lähteä hieman silkkiuikkua muistuttavasta kauniista linnusta. Härkälintu on silkkiuikkua hiukan tummempi, pienempi ja lyhyempikaulaisempi, mutta muutoin lintu on melko samannäköinen.
Härkälintuja tavataan lähes koko Suomessa, mutta eniten ruostekauloja on Järvi-Suomen alueella.
"Edellisessä lintuatlaksessa parimääräksi arvioitiin 6 000–8 000, eikä siihen sittemmin ole tullut suuria muutoksia", kertoo Birdlife Suomen lintuvesiasiantuntija Heikki Helle.
Härkälinnun ääninäytteen voi kuunnella vaikkapa Luontoportin sivuilta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







