Metsäneuvosto huolestui metsäteistä Lounais-Suomessa – Kelirikot osoittivat tiestön merkityksen
Tavoitteena olisi kunnostaa 175 kilometriä metsäteitä vuodessa, mutta työmäärä on jäänyt alle sataan kilometriin.
Metsäteiden vähäiset kunnostusmäärät huolestuttavat Lounais-Suomen metsäneuvostoa. Kuva: Kari SalonenLounais-Suomen metsäneuvosto on huolestuneena seurannut, kuinka metsäteiden perusparannusten määrät ovat vuosittain vähentyneet.
"Esimerkiksi vuonna 2016 tehtiin 92 kilometriä metsäteiden perusparannusta. Alueellisen metsäohjelman tavoite on 175 kilometriä", neuvosto toteaa tiedotteessaan.
"Kestävän metsätalouden rahoituslain varoja jää käyttämättä työmäärien vähäisyyden vuoksi."
Viime syksyn ja tämän kevään vaikea kelirikko konkretisoi neuvoston mukaan sen, miten tärkeitä kantavat metsä- ja yksityistiet ovat ympärivuotisille puukuljetuksille. Useat puunostajat kertoivat suurista vaikeuksista puukuljetuksissa.
Lounais-Suomen metsäneuvosto kannustaa nyt kaikkia metsäalan toimijoita omalla toiminnallaan tukemaan metsäteiden kunnostamista ja rakentamista.
Myös valtio liittyy kannustajien joukkoon, sillä tuki metsäteiden perusparannuksiin ja rakentamiseen nousee Etelä- ja Keski-Suomessa kesäkuun alussa.
"1980-luvun metsätiet on mitoitettu 48 tonnin rekoille ja nykyisin teillä liikkuvat 76 tonnin rekat. Huonosti hoidetut metsätiet jarruttavat puukuljetuksia ja metsänhoitotöitä. Pahimmillaan puukaupat peruuntuvat kokonaan, jos tieyhteydet eivät ole kunnossa", Lounais-Suomen metsäneuvosto muistuttaa.
Metsäkeskuksessa käynnistynyt Lounais-Suomen yksityistiet -hanke tarjoaa tiekunnille apua Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Hankkeen projektipäällikkönä toimii metsätalousinsinööri (AMK) Petri Lähteenmäki.
Myös Pirkanmaalla on tarjolla apua tieasioihin. Pirkanmaan metsälogistiikka -hanke tekee metsätalouden harjoittamisen kannalta tärkeille yksityisteille tiekunnan pyynnöstä maksuttoman kuntokartoituksen. Tämän hankkeen projektipäällikkönä toimii Teuvo Taura.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
