Yhteismetsäntilien tarkastusammattilaisille
Yhteismetsien tilintarkastus on uudistunut kuluvan vuoden alusta lukien. Maallikkotilintarkastus jatkui yhteismetsälain muutoksen turvin vielä tilikauden 2012 ajan.
”Jos yhteismetsän tuotto päättyneellä tai sitä edeltävällä tilikaudella on yli 200 000 euroa, tulee tilintarkastuksessa käyttää HTM- tai KHT-tilintarkastajaa”, kertoo tilintarkastaja Tuomas Enbuske PwC Suomi Oy:sta.
Yhteismetsän osakaskunta voi säännöissä tai osakaskokouksessa määritellä tilintarkastuksen suoritettavaksi myös 200 000 euron rajan alittavissa yhteismetsissä.
”Kun ulkopuolinen ammattilainen on tarkastanut tilit, hoitokunta saa varmuuden yhteismetsän taloudellisesta tilasta.”
Tilintarkastustermin käyttäminen muun kuin auktorisoidun tarkastajan tekemässä tarkastuksessa on lain vastaista. Uudistuksen taustalla on EU:n tilintarkastusdirektiivin uudistaminen vuonna 2006.
”Hallinnossa yhteismetsien tulee kiinnittää erityistä huomiota osakasrekisterin ylläpitoon, samoin kuin jakamattomien ylijäämien käsittelyyn”, sanoo Enbuske.
Kehysriihessä ei ole esitetty muutoksia yhteismetsien nykyisen veroprosenttiin. Se säilyy toistaiseksi 28 prosentissa, joka on 2–4 prosenttia matalampi kuin yksityisillä metsänomistajilla ja kuolinpesillä.
Vuoden 2013 verotusta koskien de minimis -laskentaan on tuotu uusi tulkinta yhteismetsien verokantaeron vaikutuksesta.
”Taustalla ei ole kuitenkaan varsinaista lakimuutosta, joten verovuoden 2012 verotuskohtelu on vielä epäselvää. Alv-kannan muutoksissa luovutus- ja laskutuspäiville on tullut merkitystä.”
Yleistä pääomatuloveroprosenttia pienemmän veroprosentin soveltaminen yhteismetsän kautta metsää omistaville merkitsee EU-oikeuden tulkinnan mukaan valtiontukea.
Valtio voi tukea yrityksiä, kunhan tuki on vähäistä. Kaksi prosenttiyksikköä pienempi vero on siis vähämerkityksellistä eli de minimis -tukea.
Tuloverolain mukaisesti yhteismetsän yhteisetuutta verotetaan erillisenä verovelvollisena. Osakaskunta vastaa yhteismetsän veroista. Yhteismetsän jakama ylijäämä on osakkaalle verovapaata tuloa.
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
