Luke ennustaa: Susireviirien painopiste siirtyy yhä enemmän Länsi-Suomeen, reviirejä saattaa syntyä myös Keski-Suomeen
Kahdestaan liikkuvien susien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuodesta, mikä ennustaa myös susikannan kasvun jatkuvan.Luonnonvarakeskus (Luke) on tehnyt tämän vuoden susikanta-arvion ja ennusteen susikannan määrästä ensi vuodelle. Erityisesti susien reviirien uskotaan lisääntyvän Länsi-Suomessa. Tällä hetkellä susien reviirejä on havaittu Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Ylä-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Yhteensä tunnistettuja reviirejä on tällä hetkellä 47, jotka muodostuvat sekä susipareista että isommista laumoista.
Eniten susikannasta on muuttunut kahdestaan liikkuvien susien määrä, joita on enemmän kuin viime vuonna. Tämä ennustaa potentiaalista kasvua myös tulevaisuuden susikannassa. Ensi vuoden keväänä Suomessa ennustetaan olevan yhteensä 153-287 sutta. Maaliskuussa 2019 susikannan arvioitiin olevan 185-205 yksilöä.
Susien kuolleisuus taas on viime vuonna ollut vähäistä. Viime vuonna susia kuoli 20 kappaletta, joista noin puolet oli pyydetty poronhoitoalueelta poikkeusluvalla. Muita kuolinsyitä olivat liikennevahinko tai poliisin antama poikkeuslupa suden lopettamiseen.
Suomen susikanta on iältään hyvin nuorta, noin 40 prosenttia on alle vuoden ikäisiä. Sen vuoksi luonnollinen poistuma ei tule laskemaan merkittävästi susikannan määrää.
Sudet eivät asetu toistensa reviireille, mistä syystä sudet asettuvat laumansa kanssa hieman kauemmaksi muista. Tämän vuoksi reviirejä saattaa Luken arvion mukaan muodostua myös Keski-Suomeen, jonne sudet eivät ole muodostaneet pysyviä reviireitä. Yksittäisiä vaeltavia susia taas voi havaita ympäri Suomea. Rajojen ulkopuolelta vaeltavien susien määrä taas on pysynyt samana.
Voit käydä lukemassa lisää Luken tekemästä kanta-arviosta: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.442631
Luken tekemän ennusteen susien määrästä voit käydä katsomassa oheisesta videosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

