
Lappajärven uusi yhteiskoulu rakennetaan hirrestä – sisäilmaongelmainen vanha koulu puretaan
Koululaiset pääsevät muuttamaan väistötiloista uuteen rakennukseen tammikuussa 2021.
Näkymä keskusaukiolta ruokalan suuntaan. Uuden yhteiskoulun kehikko tehdään 204-millisestä hirrestä. Kuva: Havainnekuva/Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy
Yksikerroksisen koulun pinta-ala on lähes 2 500 neliömetriä. Kuva: Havainnekuva/Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy”Uuden yhteiskoulun kehikko tehdään 204-millisestä hirrestä, jonka päälle tulee tuulensuojalevy. Ulkopinnakseen rakennus saa puupaneelin”, kertoo Lappajärven kunnan sivistysjohtaja Tarja Puro.
Rakennushankkeen kustannusarvio on 5,3 miljoonaa euroa. Yksikerroksisen koulun pinta-alaksi tulee lähes 2 500 neliömetriä.
Eteläpohjalainen Lappajärven kunta päätyi uudisrakennukseen, koska vanhassa yhteiskoulussa on sisäilmaongelma.
”1960-luvun rakennuksesta on löydetty haitallisia mikrobikasvustoja. Koulua ei ole käytetty opetukseen kevään 2018 jälkeen. Syksyllä 2018 käytöstä poistuivat myös liikuntasali ja ruokala”, Puro kertoo.
Vanha yhteiskoulu puretaan. Lappajärven vuonna 2004 valmistunut lukio on rakennettu yhteiskoulun viereen, siihen kiinni.
"Lukiorakennustakin on tutkittu, ja muutamia lattiakorjauksia tehdään jo tämän kesän aikana. Mitään ikäviä mikrobeihin liittyviä yllätyksiä ei ole paljastunut”, Puro sanoo.
Uusi yhteiskoulu liitetään lukioon ainoastaan yhdyskäytävällä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kesäkuun kokouksessaan uuden koulun rakentajaksi yhteenliittymän, johon kuuluvat Pasi Korpela Oy, Peltisepänliike Nykänen Oy ja LVI Klemola Oy. Kaikki yhtiöt ovat Vetelistä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
