UPM myy kiistellyn Ärjänsaaren: Aktivistit pysäyttivät hakkuut viime talvena
Suosittuna retkeilykohteena tunnettu Ärjänsaari Oulujärvessa tulee myyntiin. Metsäyhtiö ei tee alueesta hoitosopimusta.
Metsäyhtiö UPM on lopettanut luontoaktivisteissa huolta aiheuttaneet hakkuut Oulujärven Ärjänsaaressa. Yhtiö järjesti hakkuualueella yleisötilaisuuden. Tien vasen puoli hakattu, oikea koskematon. Kuva viime Helmikuulta. Kuva: Pekka FaliUPM on tänään julkaissut verkkosivullaan myyntiin uusia metsäsijoituskohteita. Myynnissä on erityiskohteena Ärjänsaari Oulujärvessä. Muista kohteista neljä sijaitsee Kainuussa, yksi Ylä-Savossa ja yksi Pohjois-Karjalassa.
Ärjänsaarta lukuun ottamatta kohteet myydään sijoittajasopimuskohteina, jolloin tehdään kiinteistökaupan yhteydessä ostajan kanssa myös puukauppa- ja metsäpalvelusopimuksen.
Kaikkien kohteiden myyntiprosessi on kaksivaiheinen. Ostajat tekevät kohteista ensin alustavat, ei-sitovat tarjoukset 4.9.2016 mennessä. Tarjoajista valitaan neuvottelukumppanit jatkoneuvotteluja ja toista tarjouskierrosta varten.
Greenpeacen mielenosoittajat keskeyttivät UPM:n pienaukkohakkuut Oulunjärven Ärjänsaaressa viime helmikuussa.
"Osoitamme mieltä paikan päällä, koska UPM ei ole ottanut vakavasti kansalaisten palautetta, ympäristöjärjestöjen vetoomuksia, viranomaisten suosituksia ja oikeusvalituksia", sanoo Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen.
Järjestön mukaan UPM on pilaamassa herkkää harjuluontoa Natura-alueella, ja samalla tärveltyy tuhansille ihmisille tärkeä virkistysalue ja yhtiön maine.
Lue lisää:
"UPM ei siekaile"– Ärjänsaaren hakkuut suututtivat luonnonsuojelijat
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
