Entisen metsurin pahkakokoelma hakee vertaistaan – "Hulluutta on monenlaista"

Paavo Ruotsalaisen ainutlaatuinen pahkakokoelma on niin laaja, ettei keräilijä jaksa muistaa, mistä kukin on löytynyt. Kuva: Saara Lavi

”Hulluutta on monenlaista”, Inarijärven rannalla asuva ­ Paavo Ruotsalainen naurahtaa.

Hänen kotiaan koristaa noin 70 pahkaa, jotka hän on kerännyt pitkin Inarin metsiä.

Yksi muistuttaa nukkuvaa eläintä, toinen ihmisen aivoja.

Luonnon taiteilemat puun epämuodostumat täyttävät koko kodin eteisaulan seinät sekä kuistin ja osan ulkoseinistä.

Pahkojen arvellaan syntyvän mutaatiosta tai puun pinnan vauriosta. Jokin puun jälsi­soluista alkaa jakautua muita nopeammin kuin syöpä.

Sehän käy vanhalta metsurilta.

Sekarotuinen Laikku-koira kulkee Paavo Ruotsalaisen kaverina muun muassa kalareissuilla. Kuva: Saara Lavi

Pahkahulluus on vaivannut Ruotsalaista jo 10–15 vuotta, eikä loppua näy.

Ruotsalainen kerää pahkoja sitä mukaa, kun niitä tulee metsä­reissuilla vastaan. Hän irrottaa pahkat moottorisahalla.

”Sehän käy vanhalta metsurilta.”

Pahkojen irrottaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa.

Puusta irrotuksen jälkeen Ruotsalainen putsaa pahkan painepesurilla. Sen avulla pahkasta irtoaa kuori ja nila, jolloin jäljelle jää sileä puupinta.

Muutoin hän ei ole kiiltäviä pahkoja käsitellyt. Osassa on vielä kuori paikoillaan.

Inarijärven aaltojen muovaamia kiviä on kerätty pihaan. 

67-vuotias Ruotsalainen meni kansakoulun jälkeen metsätöihin.

Jo silloin hän tapasi töiden lomassa keräillä pahkoja ja iltapuhteena kovertaa niistä kuppeja taltalla.

”Jos ei ole itse tehnyt, ei tiedä, miten kova työ se on”, Ruotsalainen sanoo.

Mutkainen syy ei niin vain antaudu.

Metsätöiden lisäksi Ruotsalainen on ansainnut leipäänsä pitkin maailmaa telakalla, lehtipainossa, rautavalimolla, maalitehtaalla ja rakennuksilla.

80-luvulla hän palasi synnyinseudulleen Veskoniemeen ja alkoi kuskata turisteja safareille ja hiihtoryhmiä hangil­le.

”Muutaman vuoden leipä tuli järvestä”, hän kertaa työ­uraansa ammattikalastajana.

Taksivenettäkin nyt jo eläkkeelle päässyt Ruotsalainen kuljetti aikoinaan.

Varaston seinä on täynnä loppuun käytettyjä moottorisahoja. Kuva: Saara Lavi

Venereissut tartuttivat Ruotsalaiseen toisen keräilykipinän.

Siitä kertoo röykkiö pyöreitä kiviä, jotka haastatteluhetkellä ovat lumen peitossa.

”Kivien keruun aloitin, kun ajoin taksivenettä. Oli pakko kerätä pyöreitä kiviä, löytää aina vain isompi ja hienompi. Se oli kuin tauti”, Ruotsalainen kuvailee.

”Pari vuotta kesti ennen kuin siitä parani.”

Keräilyinto alkaa valjeta kun pihassa kulkee pidemmälle.

Varaston seinä on täynnä vanhoja moottorisahoja.

Värikäs kokoelma pitää sisällään monta rakasta työkalua, joilla Ruotsalainen on sahannut puuta nurin. Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole hänen itsensä käyttämiä.

Joukossa on 50-luvun Jobu, joka oli Veskoniemen kylän ensimmäinen moottorisaha.