Talouskasvu lisää paperin kysyntää
Kiinan kasvu ja Yhdysvaltojen hyvät talousuutiset alkavat vähitellen saada vastakaikua myös Euroopasta. Se saattaa helpottaa paperitehtaiden piinaa.
Paperin ja sellun hintoja seuraavan Foexin mukaan esimerkiksi Saksan talous alkaa olla jo hyvällä mallilla. Yhdysvalloissa talouskasvu on jo lisännyt paperin kysyntää.
Euroopassa sellutehtaat ovat pystyneet taantumasta huolimatta kohtuulliseen tulokseen. Havusellun hinta on noussut vuoden alusta 35 euroa. Lehtisellun tonnihinnan kohoaminen on jäänyt siitä puoleen.
Jatkossa ilmassa on pieniä kysymysmerkkejä. Havusellunkin kysynnässä on näkyvissä lievää heikkenemistä, mikä saattaa heijastua hintoihin.
Paperitehtaille kesäkuu oli huono. Heikko kysyntä painoi hintoja, eivätkä hinnankorotukset menneet läpi.
Lwc-aikakauslehtipaperin ja sanomalehtipaperin hinnat ovat pudonneet vuoden alusta 29 prosenttia ja A4 kopiopaperin reilun viidenneksen. Kartonkitehtailla sen sijaan on mennyt hyvin. Kysynnän ja tarjonnan tasapaino on mahdollistanut hintojen noston.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
