Poimintahakkuu vaatii perehtymistä puustoon

Metsän kasvattaminen eri-ikäisenä ei lisää lahopuun määrää. Monimuotoisuuden vaalimiseksi säästöpuita pitää jättää määrätietoisesti siinä missä tasa-ikäisen metsän kasvatuksessakin, tutkija Sauli Valkonen muistuttaa. Kuvassa poimintahakkuin käsitelty koeala itäisen Uudenmaan Lapinjärvellä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

LAPINJÄRVI (MT)

Uusi metsälaki sallii toteutuessaan eri-ikäisrakenteisen metsän eli jatkuvan kasvatuksen perinteisen, tasaikäisen metsänkasvatuksen rinnalla.

Lakiesitys valmistui elokuussa, ja uusi laki tulee voimaan todennäköisesti vuoden 2014 alusta.

Lakiesityksen taustalla on halu antaa metsänomistajille nykyistä suurempi vapaus päättää, miten he metsiään käsittelevät.

Metsäntutkimuslaitos (Metla) on tutkinut kuusikoiden kasvattamista eri-ikäisenä Erika-hankkeessaan jo 20 vuoden ajan.

Ojitettu korpi tai soistunut kivennäismaa on osoittautunut taimettumisedellytyksiltään hyväksi, vanhempi tutkija Sauli Valkonen Metlasta kertoo.

Eri-ikäismetsätalous sopisikin todennäköisesti parhaiten turvemaille, joilla on jo valmiiksi eri ikäistä puustoa.

Koealat Lapinjärvellä harvennettiin poimintahakkuin viime talvena. Juurikääpä on alueella suuri riesa, eivätkä tutkimusmetsätkään ole säästyneet sienen tuhoilta. Juurikääpäriskin ja korjuuvaurioiden välttämiseksi talvihakkuu on eri-ikäismetsätaloudessa paras.

Poimintahakkuissa poistetaan pääasiassa suuria yksittäisiä puita. Lisäksi poistetaan vialliset ja sairaat puut ja harvennetaan pienten puiden ryhmiä. Pieniä puita on oltava paljon, jotta ne muodostavat tulevaisuuden tukkipuureservin.

Leimikon suunnittelijoille uusi menetelmä tuo haasteita. Miten erottaa puut, joista on poimintahakkuun jälkeen ainesta valtapuiksi ja ne, joiden elpyminen kestää vuosikymmeniä?

Valkonen kuitenkin kannustaa metsänomistajia kokeilemaan eri-ikäiskasvatusta sen sijaan, että he odottelisivat tutkimustuloksia. Kun metsänomistajat ja metsäammattilaiset lähtevät yhdessä kokeilemaan, syntyy runsaasti kokemuksia ja tutkimuskohteita.

”Jos epäonnistuneiden poimintahakkuiden jälkeen jäljelle jää vain huonosti kasvavaa puustoa, on käytettävissä tehokas lääke: katkaisuhoito. Puusto matalaksi, mätästys ja kuusen istutus!” hän tokaisee.

Eri-ikäismetsän kasvatuksen valvonnassa ei lakiesityksen mukaan mitata taimettumista. Hakkuiden jälkeen metsään on vain jäätävä vähimmäismäärä kunnollista puuta.

Esimerkiksi Etelä-Suomen tuoreilla kankailla jäljelle jäävän puuston pohjapinta-ala on oltava vähintään 11 neliömetriä hehtaarilla, Pohjois-Suomen kuivahkoilla kankailla 7.

Puuston saa siis hakata yllättävän harvaksi. Jos eri-ikäismetsän kasvattaja kuitenkin hakkaa puustonsa alle määrätyn vähimmäistiheyden, metsikkö määrätään uudistettavaksi.

Valkonen epäilee, että metsänkäsittelyn valvonnasta tulee monimutkaista. Hän on myös varma, että poimintahakkuut aiheuttavat erimielisyyksiä metsänomistajien ja puunkorjaajien välillä.

Kun metsikköä kasvatetaan eri-ikäisenä, metsänomistajan pitää tietää hyvin, miten metsän rakenne muuttuu hakkuun jälkeen. Hakkuusopimukseen pitää kirjata tarkasti, mitä puita poistetaan ja mitä jätetään kasvamaan.

Poimintahakkuiden kannattavuudesta väännetään jatkuvasti kättä. Valkosen mukaan lähtöarvoja ja oletuksia muuttamalla kannattavuuslaskelmista saa juuri sen arvon kuin itse haluaa.

”Kun vertaillaan tasa- ja eri-ikäisen metsän kasvatusta, saadaan ihan erilaisia tuloksia, jos lähdetään paljaalta maalta tai jos otetaan uudistushakkuutulot mukaan.”

Valkosen mukaan poimintahakkuita olisi järkevää tehdä Etelä-Suomen kuusikoissa noin 15 vuoden välein. Silloin puuta kertyisi noin sata kuutiometriä hehtaarilta.

”Puuntuotannon maksimointi ei ole jatkuvan kasvatuksen tavoite. Päämotiivi on saada hakkuutuloja mutta välttää avohakkuita”, Valkonen toteaa.

Eri-ikäismetsän kasvatus voi parhaimmillaan lisätä puun tarjontaa. Ne, jotka eivät halua avohakkuita, saattavat nyt tarjota puuta myyntiin.

Se, löytyykö puulle ostajia ja mihin hintaan, jää nähtäväksi.

SUVI NIEMI

Avaa artikkelin PDF