Puukauppa jatkuu tasaisena
Puukauppa on käynyt kesän lopulta lähtien tasaisen varmasti.
Viime viikolla metsänomistajat myivät 649 200 kuutiota puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille, mikä on aika tarkkaan sama määrä, kuin vuotta aiemmin.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-lokakuussa yksityismetsistä 25 miljoonaa kuutiota puuta. Puumäärä oli aavistuksen keskimääräistä suurempi.
Metsänomistajien mukaan puukauppa olisi voinut käydä vauhdikkaamminkin, jos puun kysyntä olisi ollut parempi. Metsänhoitoyhdistysten kautta myynnissä on teollisuuden viikko-ostoon nähden moninkertainen määrä puuta.
Metsäteollisuuden etujärjestö näkee tilanteen toisin. Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo perää hallitukselta nopeita toimia puun tarjonnan vauhdittamiseen.
”Kotimaisen ainespuun kysynnän arvioidaan kasvavan muutamassa vuodessa suurimmaksi miesmuistiin. Tiedossa olevat investoinnit edellyttävät voimaperäistä puun tarjonnan vahvistamista”, sanoo Salo.
Metsänomistajien mukaan syystalven puukauppa on käynyt pitkälti entisiä latuja pitkin. Paras kysyntä on järeillä kelirikkokohteilla.
Kuitupuun tarjonta on ollut kysyntää suurempi etenkin Pohjois-Suomessa. Siltä osin ainakin Stora Enso on lupaillut parannusta. Yhtiö kertoo tarvitsevansa jopa talvileimikoita nopealla aikavälillä korjattavaksi.
Tämän vuoden toteutuneet puukaupat peilaavat teollisuuden tilannetta.
Hyvää tulosta sellulla tehneet yhtiöt ovat kasvattaneet kuitupuun käyttöä, mikä on jo nyt piristänyt sen kysyntää viimevuotiseen verrattuna.
Tukin tarve vaihtelee suuresti yritysten välillä. Sen ostot ovat jääneet karvan viimevuotista vähäisemmiksi.
Lokakuussa mänty- ja kuusitukista maksettiin keskimäärin 53–54 ja koivutukista 42 euroa kuutiolta. Koivutukin keskihinta oli 42 euroa. Kuitupuun hinta liikkuu 10 eurosta 18 euroon.
Kantohintoihin vaikuttaa korjattavan puuston määrä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta.
Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä kohteilla.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
