Myyrähuippu jääpelättyä pienemmäksi
Suurimmassa osassa Suomea syksyn myyrähuippu jää ennakoitua pienemmäksi.
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) kevään seurantojen mukaan myyräkannat vaihtelevat Etelä-Suomessa. Poikkeuksellinen talvi verotti etenkin peltomyyriä.
Viime syksyn kohtalainen myyräkanta on paikoitellen pienentynyt jyrkästi talven aikana. Toisin paikoin myyrien määrä kuitenkin säilynyt lähes ennallaan.
Keski-Suomessa ja Kainuussa metsämyyrää esiintyy kohtalaisesti. Länsi-Suomessa, eteläisessä Hämeessä ja osassa Savoa kanta on kuitenkin odotettua pienempi.
Pohjoisessa myyräkannat alkoivat kasvaa viime syksynä. Tuleva kesä nostaa kantoja entisestään. Eniten myyriä on ensi vuoden syksyllä.
Peltomyyrät ovat kärsineet märästä alkutalvesta ja tammikuun vähälumisesta pakkasjaksosta metsämyyriä enemmän. Niiden määrä pysyy vähäisenä.
Metlan mukaan etelän kannanvaihteluissa on tulossa hiljaisempi jakso. Sellainen oli viimeksi 1990-luvun puolivälistä 2000-luvulle.
Viimeisin myyrähuippu oli vuonna 2008. Tällöin havaittiin myös ennätysmäärä tuhoja.
Metlalla ei ole tietoja merkittävistä taimituhoista viime talvelta. Nuoret havupuutaimikot kannattaa silti tarkistaa metsämyyrän aiheuttamien vioitusten varalta.
Metsämyyrä syö taimien latvasilmuja ja kasvainten kuorta. Syönnin vuoksi puista tulee monilatvaisia.
Vioitus voidaan korjata katkaisemalla ylimääräisten kasvainten kärjet.
TIINA HEIKKINEN
Viimeisin myyrähuippu
oli vuonna 2008. Tällöin havaittiin myös ennätysmäärä tuhoja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
