Lukijalta: Päätäntävaltaa Suomen metsistä ei saa luovuttaa Brysseliin
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suojeltuja metsiä on Suomessa kaikkiaan 2,94 miljoonaa hehtaaria, 13 prosenttia Suomen metsistä, muistuttaa Joel Taskila.
Suomessa on jo nyt suojeltu 13 prosenttia metsäpinta-alasta, muistuttaa kirjoittaja. Kuvituskuva. Kuva: Heikki WillamoSuomalaisesta metsästä ja pohjoisesta havumetsävyöhykkeestä ovat parhaiten perillä suomalaiset ja havumetsävyöhykkeellä asuvat. Se ei ole “prysselin pyrokraatin” osaamisalaa, eikä sitä pidä Brysseliin luovuttaa.
Tulevissa EU -vaaleissa Suomesta Euroopan parlamenttiin valittavat mepit kuitenkin menevät yhteisiin poliittisiin ryhmiin, eivät yhteiseen Suomi-joukkueeseen. Osassa ryhmistä argumentaatio ei ole suomalaisen metsäpolitiikan puolella.
On hyvä, että meillä on moninaista keskustelua metsistämme. Petteri Taalas kiteytti hiljattain sen Rokuan metsäseminaarissa oivasti: metsää riittää suojeluun ja käyttöön.
Maata ja metsää tulee varjella ja viljellä kestävästi, se on selvää. Kirveen voi jättää puun juurellekin. Mutta puu on niin luonnollinen osa hyvinvointiamme, että tuntuu oudolta sen suojeleminen kaikelta. Jo 1800-luvun lopulta lähtien suomalaiseen lainsäädäntöön on kuulunut metsien uudistaminen. “Metsiä älköön autioksi hävitettäkö” kuului lakiteksti jo tuolloin.
Kun ihminen on kasvattanut elintasoaan, se on tapahtunut pitkälti puuta hyödyntäen, kuinkas muuten? Talot, kirjat, terva, laivat – historiaa Euroopassa on vaikeaa kirjoittaa ilman metsiä.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suojeltuja metsiä on Suomessa kaikkiaan 2,94 miljoonaa hehtaaria, 13 prosenttia Suomen metsistä. Kokonaan metsätalouskäytön ulkopuolelle on jätetty 10 prosenttia metsäpinta-alasta eli 2,27 miljoonaa hehtaaria, josta metsämaata on 1,23 miljoonaa hehtaaria ja kitumaata 1,04 miljoonaa hehtaaria.
Natura 2000 implementoitiin Suomessa tiukan suojelun periaatteella. Tämä on lisännyt Suomen ja suomalaisten osuutta suojelusta. Suhteellisesti suomalainen suojelee paljon.
On aika kääntää katseet maihin, joissa metsitystä oikeasti tarvitaan. Suomi kyllä näyttää mielellään mallia ja oppia heille.
Joel Taskila
Oulu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







