Biotalouden ilosanoma viedään rekalla nuorille
Kesällä alkava kiertue on metsäalan lahja 100-vuotiaalle SuomelleMetsäalaa esittelevän Bioaika-rekan koko Suomen kattava kiertue käynnistyy kesäkuun alussa. Rekka vie biotuotealan ilosanomaa nuorisolle.
Kyseessä on metsäalan yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Tiedenäyttelyn rungon ympärille valjastettu kiertue kutsuu nuoria rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.
"Bioaika tarjoaa nuorille myönteisen kuvan kestävästä tulevaisuudesta. Jokaiselle nuorelle riittää siinä urakassa tehtävää", toteaa yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Metsähallituksesta.
Vuopalan mukaan bioaikaan siirtyminen antaa uuden merkityksen metsille ja niiden omistamiselle. "Suomi on elänyt metsien varassa ja niin on mahdollista tehdä jatkossakin."
Vuopala ei näe sille vaihtoehtoja. Vuoteen 2030 mennessä maailma tarvitsee puolet nykyistä enemmän ruokaa ja energiaa. Se ei mahdollista nykyisen kulutuksen säilyttämistä, vaan meidän on pakko siirtyä kestävämpään talouden harjoittamiseen.
"Metsien ansiosta me voimme avata nuorille myönteisiä näkymiä. Suomi on biotalouden edelläkävijä. Haluamme edelleen innostaa nuoria kestävän biotalouden pariin."
Bioaika-rekan avulla nuorille kerrotaan biotalouden mahdollisuuksista ja keksinnöistä. Oppi tarjotaan tekemällä ja kokeilemalla. Samalla nuoret pääsevät rakentamaan tulevaisuuden visioita ja etsimään ongelmiin ratkaisuja.
"Olisi hienoa, jos onnistuisimme synnyttämän nuorten yhteisön, joka jatkaisi bioajan kehittämistä kiertueen jälkeenkin", toivoo Vuopala.
Bioaika-rekan kiertue käynnistyy kesän korvalla Helsingistä. Se tulee tutuksi monissa kesätapahtumissa. Kiertuetta täydentävät metsäalan toimijoiden järjestämät tehdasvierailut, metsäretket ja muut tapahtumat.
Syksyllä on vuorossa koulukiertue.
Lisää aiheesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

