Tiesuunnittelun tuki tiukassa
Infrastruktuurilla on suuri merkitys, jotta uudet investoinnit Suomeen ovat mahdollisia, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan.
”Siltoja, kulkuväyliä ja rataverkostoa pitää vahvistaa ja alemman tieverkon rahoitus turvata”, hän painotti alkuvuoden tulosjulkistuksen yhteydessä torstaina.
Metsäjohtaja Anna Rakemaa Suomen metsäkeskuksesta toteaa, että yksityisteiden rakentamiseen ja kunnostukseen maksetut tukieurot eivät ole merkittävästi vähentyneet parin viime vuoden aikana.
Kuitenkin puuntuotannon turvaamiseen tarkoitetut suunnitelmallisten hankkeiden tuet ovat tällä hallituskaudella vähentyneet.
Vuonna 2011 niin sanotun raskaan kemeran hankkeita eli kunnostusojituksia, teiden rakennusta ja metsänuudistamista tuettiin 47 miljoonalla eurolla, tänä vuonna 35 miljoonalla.
”Tiehankkeet sitovat valtion varoja usealle vuodelle. Valtio haluaa säästöpaineiden vuoksi rajoittaa tulevien vuosien rahoitusta”, Rakemaa selittää.
Hänen mukaansa Suomessa on laajalti tarvetta metsäteiden perusparannuksille, mutta pelkästään tuen puutteen vuoksi niitä ei ole jäänyt tekemättä. Toistaiseksi käytettävissä oleva tukiraha on riittänyt kaikkiin tiehankkeisiin.
”Tiehankkeeseen ryhtyminen edellyttää aina aktiivisuutta tiekunnalta. Lisäksi sen on saatava hankkeen toteutukseen sopiva toimija ja urakoitsijat.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
