Metsävaratiedon käyttö helpottuu
Hallitus helpottaa metsävaratietojen käyttöä. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan jatkossa julkisia metsävaratietoja voisi luovuttaa ilman tietopyynnön perustelua.
Lakimuutoksen taustalla on hallituksen tavoite tehostaa metsävaratietojen hyödyntämistä, mikä osaltaan lisää toimeliaisuutta metsissä. Hallituksen tavoitteena on lisätä hakkuita 15 miljoonalla kuutiolla vuodessa.
Myös EU on tulkinnut, että julkisten ympäristötietojen kuten puustotietojen ja kasvupaikkatietojen pitäisi olla saatavilla ilman, että tietopyyntöjä tarvitsee perustella.
Hallituksen tavoitteena on, että esitys Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmää koskevan lain muutoksesta etenee eduskuntaan keväällä.
Muutos ei koske maanomistajien yhteystietojen luovutusta. Niiden osalta noudatetaan henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
