Sahojen loputon kilpajuoksu: prosentin osa voi tarkoittaa miljoonia tuloksessa – mistä sahat repivät lisää tehoa?

Vähemmän purua ja enemmän valmista sahatavaraa. Ratkaisut tukin hyödyntämisestä tehdään jo ennen kuin yksikään terä on osunut tukkiin. Näin myös tiedetään tarkemmin, mitä sahasta tulee ulos, kun sahaus optimoidaan etukäteen. Kuva: Juha Sinisalo

Suomeen on viime aikoina otettu käyttöön huomattavasti uutta nykyaikaista sahakapasiteettia. Jokaisen sahainvestoinnin yhteydessä puhutaan saannon parantamisesta.

Mistä on kysymys ja miten saantoa parannetaan? Kysymyksiin vastaan suomalaisen sahakonevalmistajan Veisto Oy:n varatoimitusjohtaja Tuomas Halttunen.

Sahojen tuottavuutta on parannettu muun muassa sahausnopeuksien nostamisella ja koneellisella lajittelulla, mutta keskitytään tässä saantoon.

Halttunen sanoo, että saantoa on kahdenlaista; volyymi- ja arvosaantoa. Yleensä sahat toteuttavat risteytystä eli hyödyntävät molempia.

Arvosaannossa nimensä mukaisesti tavoitellaan arvoa eli pyritään sahaamaan tukista mahdollisimman arvokkaita lopputuotteita.

”Järjestelmään on ohjelmoitu etukäteen eurot ja se optimoi sahaamisen niin, että lopputuloksena saadaan mahdollisimman arvokasta lopputuotetta”, Halttunen selvittää.

Volyymisaannossa tavoitellaan mahdollisimman suurta määrää.

”Volyymisaannossa konenäkö ja tarkemmat mittarit lisäävät saantoa. Röntgen näkee kuoren alla olevat puun viat ja siten pystytään lajittelemaan puut jo ennen sahausta.”

Halttunen nostaa esimerkiksi käyräsahauksen optimoinnin.

”Tukissa on aina käyrää, mutta sitä voi olla silmällä hankala nähdä. Nykyaikaisissa kaksiakselisahoissa pystytään sahaamaan sydäntä vasten käyräksi ja kuivuessaan laudat ja lankut sitten suoristuvat.”

Halttunen ottaa esimerkiksi banaanin. Jos pystyy sahaamaan banaanin käyryyden mukaan, niin siitä saa pitkän laudan.

”Tässä on myös laatuhyötyjä. Kun sahataan syyn suuntaisesti, niin lopputuote ei kuivatessaan kierry ja halkeile.”

Perinteisesti tukki on työnnetty terien läpi niin, että siitä tulee sivulauta-aihiot. Niistä on sen jälkeen särmällä katsottu, millaiset laudat niistä voi saada.

”Koneoptimoinnissa katsotaan koko tukin volyymi. Saattaa olla fiksumpaa ottaa yksi sivulauta toiselta puolelta vähän paksumpana ja kuin koettaa saada kahta sivulautaa, joista kummastakaan ei tule hyvää.”

Tämä tarkoittaa sitä, että ratkaisut tehdään jo ennen kuin yksikään terä on osunut tukkiin. Näin myös tiedetään – tai ainakin pitäisi tietää – tarkemmin se, mitä sahasta tulee ulos, kun se optimoidaan ennen sahaamista.

Raaka-aineen saantoa on pystytty parantamaan myös koneiden mekaniikan avulla. Mittatarkkuus on parantunut ja esimerkiksi terien huojunta on vähentynyt.

”Enää ei tarvita yhtä isoja turvamarginaaleja lopputuotteen oikeita mittoja varten. Näin pystytään hyödyntämään esimerkiksi pienempää raaka-ainetta, kun alimittaisen lopputuotteen pelko poistuu.”

Julkisissa lähteissä suomalaissahojen hyötysuhteet vaikuttavat kovin samanlaisilta. Yhden valmiin sahatavarakuution tuottamiseen tarvitaan kaksi kuutiota tukkeja. Tai kääntäen yhdestä tukkikuutiosta tulee puoli kuutiota lopputuotetta.

Halttunen kutsuu sitä ”hattuvakioksi”, jota sahurit mielellään käyttävät. Todellisuudessa kullakin sahalla oma hyötysuhteensa, jonka sahurit ja sahapomot mielellään pitävät pienen piirin tiedossa.

”Jos saanto on alle 50 prosenttia, niin silloin pitäisi tehdä jotain tuottavuuden nostamiseksi.”

Sahat käyvät ikuista kilpajuoksua tämän suhdeluvun parantamiseksi. Askeleet ovat pieniä, mutta niillä on suuri merkitys kannattavuudessa, koska raaka-aine on sahojen merkittävin kuluerä.

”Jos on 500 000 kuution saha ja 50 prosentin saannolla se käyttää miljoona kuutiota tukkia. Jos se parantaa prosenttiyksikön verran, niin se käyttää 10 000 kuutiota vähemmän tukkia. Tukin tehdashinta on karkeasti 100 euroa kuutiolta, niin prosenttiyksikön vaikutus on miljoona euroa.”

UPM:n Korkeakosken sahanjohtaja Janne Klaavuniemi antaa esimerkin.

”Millin ohuempi terä tuntuu olemattomalta asialta, mutta kun tuo milli toistuu miljoonia kertoja vuodessa, niin sillä on jo iso merkitys. Aika iso kasa sahanpurua jää syntymättä ja toisaalta lopputuotteita syntyy enemmän”; Klaavuniemi toteaa.