Ilves ilmestyy passiin usein metsästäjän huomaamatta – ”Se tulloo iäneti, sannoo savolainen”

Paltamon kuluvan talven ainoa lupailves saatiin saaliiksi Kirsi Korhosen (edessä oikealla) suomenajokoiran ajosta. Täpläturkin kaataja on Kari Kovalainen (edessä vasemmalla). Kuva: Kari Lindholm

Vaaranrinteestä kuuluu vaimeaa haukuntaa. Paltamolaisen Kirsi Korhosen kolmevuotias suomenajokoira Ralli on ajattanut ilvestä Paltamon puolimetrisessä hangessa jo aamuvarhaisesta.

Puut huojuvat ankarasti. Oulujärven rantametsiä ravisuttaa ankara talvimyrsky, mutta sekään ei hidasta Veijo Leinosen vetämää petoseuruetta, kun metsästettävänä on komea suomalainen suurpeto, täpläturkkinen ilves.

”Tämä yksilö valikoitui metsästettäväksi siksi, että se keräilee emäntien kissat talojen pihoilta. Nyt on jo yhdestoista kerta, kun pyydämme tätä samaa ilvestä”, Leinonen supattaa.

”Ralli on itse kasvatettu, kettua ja ilvestä tällä on pelkästään ajatettu. Sen toinen omistaja on Matti Kokko Limingasta”, koiransa ajoa puhelimen näytöltä seuraava Korhonen kuiskuttelee.

Vaaranrinteen männikössä värjöttelee parikymmentä haulikoilla ja volframihaulipatruunoilla, lumipuvuilla sekä metsäsuksilla varustautunutta metsästäjää.

Latvuksissa pauhaava myrsky katkoo männynrunkoja narinan ja mojovien paukahdusten säestämänä. Täytyykin pitää varansa, ettei putoava latvus iskeydy päälakeen.

Kun päivä kääntyy iltapäivän puolelle, kajahtaa vaaran rinteestä viimein sellainenkin pamahdus, jota on kaivattu.

”Täällä olisi ilveskissa ojollaan”, viestittää metsästäjän uransa neljännen ilveksen juuri kaatanut Kari Kovalainen.

Pian saamamies hiihtelee metsästä tienlaitaan. Suurikokoinen ja pitkäkoipinen naarasilves pötköttää Kovalaisen kaulalla kuin puuhka.

”Ilves tuli sakeasta mettästä kuppeelle kahteenkymmeneen metriin, jolloin pääsin ampumaan sitä kyljelle.”

Seuraavaksi saalis nahkotaan. Sitten ruho jatkaa matkaansa Taivalkosken suurpetokeskukseen, jossa se tutkitaan. Nahka ja kallo jäävät ampujalle.

”Panen nahkan pakkaseen ja kahtelen sitten, jos muokkuuttaisin sen aikaa myöten.”

Vielä muutama vuosi sitten Paltamossa metsästettiin useitakin ilveksiä saman talven aikana. Nyt ilveskanta on vähintään yhtä vahva ellei vahvempikin, mutta lupamäärät ovat pienentyneet.

”Ilves on arkipäiväistynyt, eikä monikaan enää viitsi ilmoittaa jälkihavaintoja suurpetoyhdyshenkilölle. Kannanhoidolliset pyyntiluvat annetaan suhteessa havaintojen määrään, ja havaintojen puuttuessa luvat vähenevät”, Leinonen selvittää.

Ilveksen metsästys ajokoiralla on vaikea laji. Varsinkin silloin, kun koira kahlaa minuuttitolkulla ilveksen perässä – kuten se näillä lumilla tekee – on passittajien oltava hereillä.

Ankarasta tähystelystä huolimatta käy usein niin, että ilves ilmestyy paikalle metsästäjän huomaamatta.

”Se tulloo iäneti, sannoo savolainen”, Leinonen kiteyttää.

Ilveksen havaittuaan passittajan tulee pysyä paikoillaan kuin patsas. Iso kissa häviää kuin tuhka tuuleen, jos se näkee pienenkin liikahduksen tai kuulee äänen, joka ei kuulu metsään.

Ase nostetaan poskelle vasta siinä vaiheessa, kun ilveksen ja passittajan välissä on maaston muodostama katve.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen ilveskanta oli ennen metsästyskauden alkua noin 1 845–1 955 yli vuoden ikäistä ilvestä. Joulukuun alussa alkanut ilveksen kannanhoidollinen metsästys poikkeusluvilla jatkuu helmikuun loppuun.

Leinosen petoseurueen osalta ilvesjahti päättyy tähän kaatoon, sillä kyseessä oli ainoa ilveslupa Paltamossa. Seuraavaksi metsästys jatkuu ketunpyynnillä.

Punaturkkeja ajatetaan koiralla helmikuun loppuun, jonka jälkeen alkaa kiinnipitoaika. Maaliskuussa kettuja jahdataan lippusiiman avulla, ja ajokoiran virkaa hoitaa suksimies.

Leinosen petoporukka on metsästänyt turkisriistaa Paltamon seudulla 1970-luvulta lähtien, saaliiksi on jäänyt noin 40 ilvestä, runsaat 1 300 kettua sekä runsaasti näätiä ja minkkejä.