Kelirikko piinaa puunkorjuuta
Syksyn kelirikot näyttävät muuttuneen entistä pitemmiksi, mikä pistää puuhuollon koville. Tästä vuodesta saattaa tulla yksi pahimmista.
”Nyt metsät ovat niin märkiä, etteivät edes perinteiset kelirikkokohteet aina kanna koneita”, toteaa toiminnanjohtaja Jaakko Klemola Länsi-Satakunnan metsänhoitoyhdistyksestä.
Klemolan mukaan yöpakkaset toivat pienen helpotuksen metsäteille. Pikkutalvi on kuitenkin nopeasti ohitse ja Etelä-Suomeen on taas luvassa lauhaa ja märkää keliä.
”Puunkorjuun kanssa pitää nyt olla todella tarkkana. Kuusen pinnalliset juuret saattavat vaurioitua kovillakin mailla.”
Satakunnassa myös männyn juuret ovat usein lähellä maan pintaa. Sekin pitää ottaa huomioon puunkorjuussa.
Yhdistyksen omille korjuuketjuille on riittänyt toistaiseksi sopivia korjuukohteita. Ongelmatonta korjuuta kestävien leimikoiden löytäminen ei ole ollut.
”Työkoneiden siirrot ovat lisääntyneet ja pidentyneet. Korjuukohteita ei voi ketjuttaa tavalliseen tapaan, vaan koneille on etsittävä kantavia leimikoita.”
Sateiden ja kelirikon jatkuminen vaikuttaa myös puukauppaan. Ostomiehet katselevat lähinnä kelirikkokohteita.
”Talvileimikoiden kauppa ei käy. Yhtiöille jäi niitä viime vuonna korjaamatta, kun kaikki voimat keskitettiin myrskytuhopuihin.”
Aktiivisimmin puuta hakevat sahat. Ne tarvitsevat etenkin mäntytukkia. ”Metsänomistajien kannattaa käyttää tilanne hyväksi ja laittaa tukkileimikoita tarjolle. Puukaupoille on edellytyksiä, sillä tukin hinnat eivät ole kauhean huonoja.”
Männyn hyvä kysyntä on kammennut sekä mäntytukin että kuitupuun hinnan lievään nousuun.
Vaikka suuryhtiöiden ostohalut eivät ole yhtä kovat kuin sahoilla, kuitupuukin käy kaupaksi kelirikkoleimikoista.
Viime viikolla metsänomistajat myivät Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksille 575 463 kuutiota puuta. Se on aavistuksen viimevuotista enemmän.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
