Kevään kelirikkokausi jäi tänä vuonna lyhyeksi
Puuta ajetaan suuressa osassa Suomea jo kesäisissä olosuhteissa. Pohjoisessakin päästään pian korjaamaan kesäkohteita.
Autoilija Jyrki Tervala sitoi kuormaa perjantaina Hollolan Hämeenkoskella Toijalan kylässä. Kuva: Kari SalonenSää on suosinut hakkuita ja puunkuljetuksia tänä vuonna. Talvikuukaudet olivat miltei koko maassa erinomaiset.
Olosuhteet ovat jatkuneet kevään edistyessä toivotunlaisina. Paikoin kelirikkokausi jäi jopa ennätyslyhyeksi.
Metsä Groupin tuotantopäällikkö Pasi Arkko sanoo, että teiden painorajoituksia on poistettu Etelä- ja Keski-Suomessa.
"Se on helpottanut meidän toimintaamme. Nyt näyttää kaikin puolin hyvältä.”
Metsäkoneyrittäjä Keijo Paaso-Rantalan mukaan joulun jälkeen Lahden seudulla on voitu painaa töitä tasaiseen tahtiin.
”Kelirikon vuoksi koneilla on jouduttu pitämään taukoa tänä vuonna vain pari viikkoa.”
Aiempina vuosina pakkoseisokki on saattanut kestää neljästä jopa kuuteen viikkoon.
Puutavara-autoilija Jyrki Tervala kertoo huhtikuussa tulleen vettä taivaalta sen verran, että routa suli nopeasti.
Kelirikkoaikana puuta riitti varastoissa ajokelpoisten teiden varsilla.
”Uusi tien pätkä kuivui aina sopivasti, kun jonkun paikan sai tyhjäksi. Nyt olosuhteet ovat lähes kesäiset, eikä kelirikosta enää ole juuri tietoa”, Tervala kuvaa kevään edistymisestä Lahden ympäristössä.
Metsä Groupin operaatioesimiehen Olli Kainulaisen mukaan metsäpohjat ovat kuivuneet niin, että päätehakkuut ovat olleet Päijät-Hämeen korkeudella normaalivauhdissa jo pari viikkoa.
”Harvennusten suhteen pitää katsoa vielä tarkkaan, millä kohteilla työt voidaan aloittaa.”
Pohjois-Suomessa kelirikko on ollut tänä keväänä aika normaali, Stora Enson Pohjois-Suomen hankinta-alueen johtaja Antti Partanen kertoo.
”Oulun korkeudelta alaspäin alkaa helpottaa. Ylempänä on vielä jonkun verran kelirikon takana paikkoja.”
Pikkuhiljaa päästään Partasen mukaan käynnistelemään myös kesäkorjuukohteita.
Stora Enson koneyrittäjille tämä kevät on ollut viime vuotta huomattavasti parempi Pohjois-Suomessa. Viime vuonna Oulun sellutehtaan investointiseisokin takia puun vastaanotto oli poikki viisi viikkoa.
”Puumääränä se tarkoitti noin neljän metrin korkuista ja 25 kilometriä pitkää pinoa, joka jäi korjaamatta”, Partanen laskee.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
