Venäjä ja Brasilia nousseetKomatsun päävientimaiksi
Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Timo Korhonen (edessä vas.) esitteli Komatsun uusittua C93-hakkuulaitetta Virtain Kotalassa. Rami Marjamäki Kuva: Viestilehtien arkistoVIRRAT (MT)
Suuret tilaukset Venäjältä ja Brasiliasta pitävät metsäkonevalmistaja Komatsun tuotannon täydessä vauhdissa.
Alkuvuodesta Komatsu voitti Venäjältä 150 koneen kaupan. Kesän lopulla yhtiö sai 135 koneen tilauksen Brasiliasta.
Komatsun metsäkoneet kootaan Uumajassa Ruotsissa. Suuri osa komponenteista valmistetaan Suomessa.
Suomessa Komatsu ei ole pärjännyt yhtä hyvin kuin maailmalla.
Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Timo Korhonen arvioi, että tänä vuonna markkinaosuutta menetetään jonkin verran Suomessa kilpailijoille.
Ennätystilaukset Venäjälle ja Brasiliaan ovat pidentäneet toimitusaikoja muihin maihin.
”Me emme välttämättä pysty vastaamaan kysyntään samanlaisilla toimitusajoilla kuin kilpailijat”, Korhonen sanoo.
Suurin markkinaosuus Suomessa oli viime vuonna Ponssella, joka myi noin puolet koneista. Komatsu ja John Deere solmivat kumpikin noin viidenneksen kaupoista.
Maailman suurin metsäkoneiden valmistaja John Deere on ilmoittanut, että se aikoo tänä vuonna vallata Suomessa menetettyjä markkinaosuuksia takaisin.
Korhonen uskoo, että kaikkien metsäkonevalmistajien yhteenlaskettu myynti jää Suomessa hieman viime vuoden noin 400 kappaleesta.
”Arvioni mukaan tänä vuonna myydään 350–400 konetta”, Korhonen sanoo.
Ensi vuonna myyntimäärän voi hänen mukaansa odottaa kasvavan.
”Asiakkaiden investoinneille on hyvät edellytykset, kun puukauppa on käynyt vilkkaasti, ja sellun, kartongin ja sahatavaran näkymät ovat lupaavat.”
Huolestuttavana Korhonen pitää epävarmuutta energiapuun kysynnän kehittymisestä.
Jos kivihiilen poltto jatkaa kasvua, se näkyy energiapuun korjuumäärissä ja koneyrittäjien työmahdollisuuksissa.
Komatsu Forest esitteli uutuuksiaan Virtain Kotalassa perjantaina.
Kuormatraktoreihin on mahdollista saada ensi vuonna lisävarusteena iskuja vaimentava Comfort Ride -ohjaamo, joka on suunniteltu ehkäisemään kuljettajan selkävammoja.
Kuormatraktorin kuljettajan selkä on jatkuvasti alttiina koville iskuille ja heilunnalle, kun kone liikkuu epätasaisessa maastossa.
Iskuja vaimentavan ohjaamon luvataan vähentävän myös sivuttaisliikettä, joka rasittaa tukirankaa.
”Uusi ohjaamo auttaa kuljettajan työtä muutenkin. Ohjaamon voi nostaa korkeammalle, jolloin näkyvyys varastolla paranee ja kuormaus helpottuu”, Korhonen sanoo.
Comfort Ride -ohjaamoa ensimmäisen kerran kokeillut akaalainen koneyrittäjä Juha Vaittinen kehui kyytiä.
”Meno on huomattavasti pehmeämpää, ja ohjaamo vaimentaa iskuja selvästi.”
Vaittiselta on leikattu selästä välilevy. Hän vakuutti tietävänsä, miltä selässä tuntuu, kun kone tippuu kannon päältä.
”Kyllä silloin lähtee suusta ruma sana.”
Komatsu ei vielä ole julkistanut uuden ohjaamon hintaa.
Vaittinen arveli, että hinnasta riippuu, kuinka suosittu lisävaruste ohjaamosta tulee.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
