Otso käynnistää yt-neuvottelut lomautettujen työntekijöiden irtisanomiseksi
Tavoitteena on 1,4 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Kannattavien toimintojen varmistaminen edellyttää Otsolta pysyviä kustannussäästöjä. Kuva: Kari LindholmOtso Metsäpalvelut Oy käynnistää lomautettuja työntekijöitä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on kustannusten pysyvä alentaminen.
Toimitusjohtaja Jyrki Pihlavan mukaan yrityksen saneerausohjelman taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että kiinteiden kustannusten kokonaismäärää alenee pysyvästi.
Tavoitteena on seuraaville tilikausille noin 1,4 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt kannattavien liiketoimintaedellytysten varmistamiseksi.
"Mikäli harkitut toimenpiteet toteutettaisiin, niin se saattaisi johtaa siihen, että toistaiseksi lomautettuna olevien toimihenkilöiden työsuhteet päättyisivät", Pihlava sanoo.
Lokakuun alussa Otson noin 120 työntekijästä lomautettuna oli 30. Nyt lomautettuja on 21, kertoo Pihlava.
Pihlavan mukaan metsäpalveluissa on edelleen tarve vahvalle ja laadukkaalle valtakunnalliselle toimijalle. Kannattavia palveluita voidaan rakentaa niin puustonkäsittelyyn uusiutuvan infran tieltä kuin teiden ja siltojen rakentamiseen ja kunnostamiseen.
Sopeuttamistoimista ja niiden laajuudesta neuvotellaan 20.1. alkavassa yt-prosessissa. Otson saneerausohjelmaehdotus jätetään Pirkanmaan käräjäoikeuteen 2.2.2021.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
