Valtaosa metsistä uudistettiin luontaisesti
Suurin osa Lapin valtionmaiden 1950–60 -lukujen suurhakkuista – vastoin yleistä käsitystä – oli vanhojen männiköiden siemenpuuhakkuita ja siemenpuiden poistoa, jota tehtiin 25 000–35 000 hehtaarin vuosivauhdilla.
”Yli-ikäiset metsät olivat etenkin mäntyvaltaisilla kuivilla ja kuivahkoilla kankailla, ne uudistettiin pääosin luontaisesti”, kertoo aluemetsänhoitajana Metsähallituksen Sodankylän hoitoalueessa toiminut Olavi Haapaporras, 89.
Suurimmat muutokset lappilaiseen metsämaisemaan syntyivät 1900-luvun alkuvuosien tukkien harsinnoilla pilattujen, vajaatuottoisiksi muuttuneiden kuusikoiden avohakkuiden seurauksena. Osarointia seurasivat radikaalit kulotukset ja auraukset sekä viljelyt.
”Kaikkein suurimmat avohakkuualat tehtiin itse asiassa jo 1940-luvun lopun sotakorvaushakkuissa, siis vuosia ennen N. A. Osaran pääjohtajakautta 1952–60”, Haapaporras huomauttaa.
Vanhat paksuturpeiset kuusikot viljeltiin männylle. Paikoin tulokset olivat kehnoja; taimikko ei aina varttunut, mutta aika teki tehtävänsä. Nyt Osaran aukiolla kasvaa keskimäärin 100 kiintokuutiometriä puuta hehtaarilla; yli kolminkertaisesti yli-ikäisiin kuusikoihin verrattuna.
Puuston ikäluokkajakauma oli Lapissa yksipuolinen, kun Haapaporras aloitti työnsä Metsähallituksessa vuonna 1952.
”Ikäluokat välillä 20–120 vuotta puuttuivat kokonaan. Nuorimpia ikäluokkia edustivat vähäiset taimikot ja riukumetsät. Nyt metsä on nuorta, mutta sen taloudellinen tuotto on vaatimatonta järeään tukkimetsään verrattuna.”
1970-luvulle tultaessa valtionmaiden suurhakkuut kutistuivat ja vähitellen niistä luovuttiin kokonaan. Nykyään hakkuuaukon keskikoko Lapin valtionmailla on noin neljä hehtaaria.
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
