Metsästäjäliitto tyytyväinen keskustan erälinjaukseen – myös SLL yhtä mieltä isoista linjoista
Liitot tukevat muun muassa keskustan erälinjauksessa esitettyä vieraslajien tapporahaa, riistakantoja tukevaa metsänhoitoa ja vaelluskalakantojen elvyttämistä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja Mikko Kärnä esittelivät keskiviikkona Helsingin Seurasaaressa keskustan erälinjausta. Kuva: Päivi SivonenKeskusta julkaisi 30. tammikuuta ensimmäisen eräpoliittisen ohjelmansa.
"Erälinjaus on tasapainoinen kokonaisuus, jossa otetaan huomioon muun muassa kestävät riistakannat, hyvä luonnonhoito sekä uhanalaisten eläinten merkitys ja suojelu", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) totesi keskiviikkona Helsingin Seurasaaressa julkistustilaisuudessa.
Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Heli Siitarin mukaan keskustan erälinjauksessa on paljon yhteneväisiä arvoja Metsästäjäliiton kanssa. "Erätalous tukee maaseudun elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä."
"Erälinjauksen isot luonnonhoidon linjat ovat kohdallaan. Vain jostain pienemmistä lajiasioista olemme eri mieltä", toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton eli SLL:n erityisasiantuntija Tapani Veistola.
Veistola haluaa muistuttaa, että SLL tekee jatkuvasti yhteistyötä Metsästäjäliiton kanssa.
"Olemme hyvin usein asioista samaa mieltä, vaikka mediasta saa helposti erilaisen kuvan", Veistola sanoo.
Sekä keskusta, SLL että Metsästäjäliitto pitävät jokamiehenoikeuksien toteutumista tärkeänä eivätkä siksi kannata aika ajoin esiin noussutta metsämaan kiinteistöverotusta.
Keskusta haluaa muistuttaa, että metsästäjien ja maanomistajien tekemän riistanhoitotyön merkitys on valtava.
Elinympäristöjä parannetaan muun muassa ennallistamalla soita, kunnostamalla kosteikkoja ja huomioimalla riistanhoidon metsätaloudessa.
"Esimerkiksi kosteikkojen perustaminen on toimenpide, jolla sekä vesilinnut että elinympäristö voittavat", Veistola toteaa.
Petopolitiikassa keskusta haluaa EU:n jäsenmaille enemmän kansallista päätösvaltaa.
"Lähtökohtana on, että pedot kuuluvat luontoon, mutta eivät ihmisten pihapiireihin. Edistämme suurpetojen kannanhoidollista metsästystä", keskusta linjaa.
Puolueen erälinjauksen mukaan susi, ilves ja karhu tulisi siirtää EU:n luontodirektiivin kevyemmän suojelun piiriin.
Myös Metsästäjäliitto kannattaisi siirtoa. SLL käyttäisi poikkeuslupia vahinkojen ehkäisemiseksi.
"Luontodirektiivin kansallista soveltamismahdollisuutta tulisi hyödyntää täysimääräisesti", toteaa Siitari.
Vaikka petopolitiikka jakaa mielipiteitä, on keskustan haitallisille vieraslajeille, kuten minkille ja supikoiralle, esittämä tapporaha SLL:n mukaan erittäin hyvä linjaus kohdistettuna ulkosaariston lintuluodoilla ennen pesimäaikaa tehtäviin projekteihin.
Eräpolitiikalla tulee ehkäistä sekä viljelys-, liikenne että luontovahinkojen syntymistä, keskusta linjaa.
Valkohäntäpeuran kantaa on pyritty nyt rajoittamaan muun muassa metsästyskauden pidentämisellä helmikuun puoleen väliin asti.
Jatkossa keskusta esittää kannan rajoittamista pyyntilupamäärän kasvattamisella vieläkin nykyistä suuremmaksi.
Keskustelussa on noussut myös esiin vasojen tai kaikkien valkohäntäpeurojen metsästyksen vapauttaminen pyyntiluvista ( MT 16.1.).
"Nykyinen luparakennesysteemi toimii hyvin, joten Metsästäjäliitto on keskustan kanssa samoilla linjoilla lupamäärän kasvattamisesta. Pyyntiluvista vapauttamista emme kannata", Siitari toteaa.
Eräkulttuurin jatkuvuuden turvaamiseksi keskusta toivoo, että metsästyksen pariin saataisiin uusia harrastajia.
Nuorten mukaan saamista on jo edistetty muun muassa pudottamalla alaikäisten riistanhoitomaksu puoleen.
Yhtenä keinona keskusta esittää kokeilua, jossa metsästäjätutkinto olisi mahdollista suorittaa vapaaehtoisesti peruskoulun 8. luokalla.
Lisäksi koulujen ja päiväkotien ruokailuissa voitaisiin käyttää nykyistä enemmän villiruokaa, kuten hirven ja peuran lihaa ja luonnon marjoja.
"Kouluissa tulisi olla pakollinen riistaruokapäivä", erälinjauksen valmistelua johtanut Mikko Kärnä vetoaa.
Lue lisää aiheesta:
Keskusta julkaisi eräpoliittisen linjauksen – "Olemme erämyönteinen puolue"
Juttua muokattu: kuva vaihdettu klo 21.05
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
