Kesäleimikot kaikkein halutuimpia
Kesälomien alku näkyi viime viikon puukaupassa, kun kauppamäärä putosi alle puoleen edellisviikosta. Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat yksityismetsistä puuta 235 619 kuutiometriä. Se oli kuitenkin hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavalla viikolla.
Pohjois-Suomessa jäätiin kesäkuussa toisena kuukautena peräkkäin viime vuodesta, kertoo Pohjois-Suomen metsänomistajien liiton johtaja Jukka Aula heinäkuun puumarkkinakatsauksessa.
Vilkkaan alkuvuoden ansiosta tammi–kesäkuun puukauppamäärä oli Pohjois-Suomessa kuitenkin viime vuoteen verrattuna kahdeksan prosenttia suurempi.
Aulan mukaan ostajien mielenkiinto kohdistuu edelleen kesäkohteisiin.
Samaa mieltä on Stora Enson ostojohtaja Esa Ojala yhtiön puumarkkinakatsauksessa.
”Ostoslistamme kärjessä ovat kesäkorjuukelpoiset kohteet. Puutavaralajeista mäntytukki ja kuitupuut ovat halutuimmat lajit.”
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
