Kolmijalkainen hirvi kulki keväällä Multialla – mitä sille kuuluu nyt?
Hirvijahti on ollut käynnissä lokakuun alusta asti.Ähtäriläinen Antti Kortteinen kohtasi viime vuoden toukokuussa Keski-Suomessa Multialla kolmijalkaisen hirven. Hirveltä puuttui myös toinen korva.
MT tiedusteli 5.1. Kortteiselta, onko hirvestä tehty uusia havaintoja kevään jälkeen. Hän ei ole nähnyt hirveä tai kuullut, että kukaan muukaan olisi sitä nähnyt.
”Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko se on yhä elossa tai sitten luonto on hoitanut asian.”
MT:n keväällä julkaisemassa uutisessa Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Mikael Wikström toivoi, että metsästyskauden alettua hirvi saataisiin pois luonnosta.
Hirvenmetsästys on ollut käynnissä lokakuun alusta asti. Kortteinen arvioi, että hän olisi kyllä saanut kuulla, jos hirvi olisi Multialla ammuttu. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






