Suomen lehtikuusista löydettiin uusi tauti
Suomessa kasvavista lehtikuusista on löytynyt tauti, jota ei ole täällä aiemmin esiintynyt. Kyseessä on sienen aiheuttama lehtikuusenjuovakariste.
Kun lehtikuusen neulaset ovat hädin tuskin saavuttaneet normaalin kokonsa, niiden heleän vihreä väri katoaa nopeasti.
Etäältä tarkasteltuna sairastuneet puut vaikuttavat punaruskeilta miltei läpi kesän, kuvailee erikoistutkija Risto Jalkanen Metsäntutkimuslaitokselta tautia.
Oireet voivat ilmetä jo viikon kuluttua lehtikuusenjuovakaristesienen aiheuttamasta tartunnasta.
Ensimmäiset havainnot lehtikuusenjuovakaristeesta Suomessa ovat kesäkuulta 2007. Sen jälkeen tartunnat ovat toistuneet noin 60-vuotiaassa euroopanlehtikuusiviljelmässä joka vuosi.
Toistaiseksi voimakkainta tartunta oli kesällä 2011, kun taas viime kesänä uusia tartuntoja oli vain nimeksi.
Lehtikuusenjuovakaristetta on esiintynyt euroopanlehtikuusen ohella runsaasti myös siperian- ja dahurianlehtikuusiviljelmillä. Tautia on löytynyt vain korkeilta vaaramailta.
”Kummallista tai ei, myös tautia aiheuttavan sienen varsinainen esiintymisalue on korkealla Keski-Euroopan vuoristoissa. Sen keskeinen isäntäkasvilaji euroopanlehtikuusi. Sieni tunnetaan sadan vuoden takaa”, Jalkanen kertoo.
Lehtikuusenjuovakaristesieni (Hypodermella laricis) on sukua monille pitkiä palkomaisia lisääntymiselimiä eli itiöemiä neulasiin kasvattaville kotelosienille. Suomessa esiintyvistä lajeista tunnetuimpia ovat männynharmaakariste ja kuusenjuovakariste.
Vaikka taudinaiheuttaja luetaankin karistesieniin, sairastuneet neulaset jäävät oksien lyhytversoihin kiinni ainakin vuodeksi, usein pidemmäksi aikaa.
Koska neulaset sairastuvat aivan kasvukauden alussa, tartuntoja on tavallisesti vain kääpiöversojen neulasissa. Sen sijaan pitkäversoihin varsinaisen kasvun seurauksena syntyvät neulaset säilyvät terveinä.
Jos pitkäversojen neulaset sairastuvat, taustalla voi olla joko myöhäinen tai jopa systeeminen tartunta.
”Useimmat kääpiöversot reagoivat täystartuntaan tuottamalla uuden neulaskimpun kuolleiden keskeltä vielä samana kesänä, mikä osaltaan peittää taudin havaitsemista kauempaa. Läheltä tauti on erittäin helppo tunnistaa”, Jalkanen kertoo.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
