Alkuvuoden hyvä vauhti hiipumassa puukaupassa
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime viikolla puuta yksityismetsistä 594 954 kuutiometriä, mikä on vähemmän kuin kolmena edellisenä vuonna vastaavalla viikolla. Paras kysyntä on kesäharvennusleimikoista ja mäntytukista. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoPitkään vauhdikkaasti sujunut puukauppa on alkanut hiipua. Viime viikkojen ostomäärät yksityismetsistä ovat jääneet pienemmiksi kuin kolmena edellisenä vuotena.
”Nyt pitkästä aikaa pihkasee. Metsänomistajilla olisi tällä hetkellä puun myyntihaluja huomattavasti enemmän kuin kauppaa on mahdollista tehdä”, kuvaa Länsi-Suomen metsänomistajien liiton johtaja Marko Mäki-Hakola tilannetta.
Hyvän alkuvuoden ansiosta teollisuus on ostanut tähän mennessä puuta yhtä paljon kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Kuusitukin ja metsäenergian kysyntä alkoi tökkiä ensimmäisenä. Nyt ongelmia on ilmaantunut Mäki-Hakolan mukaan kaikissa puutavaralajeissa.
”Kyllä ostajilta toivoisi huomattavasti enemmän aktiivisuutta.”
Sahatavaran viennissä on epävarmuutta. Mäki-Hakola uskoo, että se heijastuu sahojen tukin ostoihin.
Toisaalta teollisuuden osto- ja käyttömäärät sekä ennustettu puuntarve edellyttäisivät tasaista puukaupan jatkumista.
”Puukaupan romahtaminen ei olisi kenellekään toivottavaa.”
Tilastojen mukaan puun hinta on pitänyt hyvin, Mäki-Hakola tulkitsee.
Stora Enson ostojohtaja Esa Ojala vakuuttaa, että puun tarve on edelleen suuri ja lähes kaikilla puutavaralajeilla hyvä kysyntä.
”Meillä ostoslistan kärjessä ovat kesäharvennukset ja mäntytukki. Sulanmaan aikana korjattavissa olevat leimikot ovat edelleen halutuimpia.”
Kuusitukin ostoja Stora Enso on jarrutellut jo jonkin aikaa.
”Kuusitukille on käyttöä, mutta kuusitukin kauppa on vuoden aikana käynyt sen verran paremmin, että joillain alueilla joudumme pikkuisen kiintiöimään ostoa”, Ojala sanoo.
Puunkorjuun kannalta kehnon viime talven jälkeen teollisuudelle jäi talvileimikoita paljon pystyyn. Niitä ei voitu hakata, kun maa oli pitkään sula ja lumeton.
”Talvileimikoiden merkittävä varanto rajoittaa nyt uusien talvileimikoiden ostoja. Niiden aika tulee myöhemmin syksyllä ”, Ojala sanoo.
Tulevan talven säistä riippuu, millaisilla leimikoilla on kysyntää.
”Jos talvi on kuukauden pidempi kuin viime vuonna, se tarkoittaa miljoonia motteja talvileimikoista. Huonona talvena joudutaan hakkaamaan taas kesäpuita.”
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
