Karhujen ulosteita aletaan kerätä eri puolilla Suomea ‒ keräysalueilla kattavasti pentuehavaintoja
Dna-aineisto tuottaa vertailukohdan pentuehavainnoilla tuotetulle kanta-arviolle.
Karhukannan metsästysverotuksen suunnittelu edellyttää luotettavaa ja ajantasaista tietoa karhukannan yksilömäärästä. Kuva: Lari LievonenKarhun kannanseurantamenetelmää kehitetään ja avuksi otetaan dna-analyysi. Luonnonvarakeskus (Luke) testaa kaksivuotisessa hankkeessa dna-analyysien soveltuvuutta karhukannan arviointiin nykyisen pentuehavaintoihin perustuvan menetelmän rinnalla.
Analyyseja varten tarvitaan karhujen ulostenäytteitä. Ulosteita kerätään sekä kuluvana vuonna että ensi vuonna karhujen hereilläoloaikana.
"Dna-aineistolla on mahdollista saada yksiselitteisin kuva karhujen yksilömäärästä ja tuottaa vertailukohta muilla aineistoilla, kuten pentuehavainnoilla, tuotetulle kanta-arviolle”, kertoo Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola tiedotteessa.
Menetelmän jatkosta päätetään tulosten perusteella.
Karhukannan hoidon linjaukset ja muun muassa metsästysverotuksen suunnittelu edellyttävät luotettavaa ja ajantasaista tietoa karhukannan yksilömäärästä.
Ulosteita kerätään sekä kuluvana vuonna että ensi vuonna karhujen hereilläoloaikana.
Näytekeräyksen tavoitteena on saada yhdeltätoista alueelta dna-pohjainen aineisto, jota verrataan pentuehavaintoihin perustuviin kanta-arvioihin samoilta alueilta.
"Karhujen ulostenäytteiden keruualueet on etukäteen valittu. Alueet ovat sellaisia, joista on kattavasti myös pentuehavaintoja”, kertoo asiantuntija Sanna Kokko-Timonen Lukesta.
Näytekeräyksen onnistumisen kannalta vapaaehtoisten kerääjien apu ja yhteistyö ovat erittäin tärkeitä. Hankkeen onnistumisen kannalta näytteitä tulisi saada kattavasti eri puolilla maata sijaitsevilta keräysalueilta.
Yhteensä 37 keräysalueilla toimivaa riistanhoitoyhdistystä on ilmoittanut lähtevänsä keräykseen mukaan.
Luke koulutti toukokuun alussa neljällä eri paikkakunnalla asiasta kiinnostuneita riistanhoitoyhdistysten henkilöitä. Samoissa tilaisuuksissa alueiden keräysvastaaville jaettiin yhteensä liki 1200 valmista näytteenkeräyssettiä.
Myös Luken maastohenkilöstö osallistuu aineiston keruuseen. Suomen riistakeskus tukee keräyksen käytännön järjestelyjä. Aluetoimistot jakavat tietoa keräyksestä ja kannustavat vapaaehtoisia keräykseen.
Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö sekä Luke.
Lue lisää:
Karhuja elelee metsissä arviolta 2 250‒2 400 yksilöä ‒ kannan kasvu on taittunut
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



