Ruotsi kahmii lankkukauppoja
Suomen sahat ovat helisemässä heikon kilpailukyvyn kanssa. Ne ovat onnistuneet jotenkin säilyttämään vanhat asemansa, mutta samaan aikaan ruotsalaissahat kahmivat jatkuvasti uusia tilauksia.
Suomen sahaus romahti vuoden 2007 jälkeen kahdeksaan miljoonaan kuutioon. Sitä ennen sahatavaraa valmistui vuodessa lähes 14 miljoonaa kuutiota.
Suuri osa pudotuksesta johtui kotimaan rakentamisen pysähtymisestä.
Syvimmän pudotuksen jälkeen sahatavaran tuotanto nousi noin 11 miljoonaan kuutioon. Siinä se on myös pysynyt. Tosin tänä vuonna edessä on jälkeen pieni pudotus.
”Sahaviennin kynnet lipsuvat. Emme pärjää kilpailukyvyssä ruotsalaisille. Ruotsin etulyöntiasema perustuu sekä valuuttaan että tukkiin, josta sikäläiset sahat maksavat meitä vähemmän”, kertoo Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.
Viennin vetäessä ruotsalaissahat paahtavat terät punaisena.
Ne ovat kasvattaneet tuotantoaan kolmella miljoonalla kuutiolla samaan aikaan, kun Suomessa tuotanto on kääntynyt laskuun.
”Jos sahauksen kannattavuus olisi parempi, me voisimme lisätä sahausta parilla miljoonalla kuutiolla. Se toisi 400 miljoonaa euroa vientituloja ja 350 miljoonaa euroa kantorahaa.”
Hyvä uutinen sahojen kannalta on Euroopan taantuman hellittäminen. Saksa ja Britannia ovat jo kasvu-uralla. Muuallakin pohjamudat ovat jäämässä taakse.
Poikkeuksena Suomi.
”Jopa Espanja ja Italia ovat lähdössä nousuun. Voi silti olla, että meillä ei rakentaminen vieläkään lisäänny.”
Kasvu on siksi haettava maailmalta. Siellä mielenkiinto kohdistuu Kiinaan, jossa saattaa aueta lisää markkinoita, mikäli kanadalaissahat kääntävät vientinsä takaisin Yhdysvaltain kasvaville markkinoille.
Kiina ostaa Suomesta korkealaatuista kuusisahatavaraa huonekaluteollisuuden tarpeisiin.
MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen on Kopran kanssa samaa mieltä Ruotsin kilpailuedusta.
Ruotsi osaa pelata valuutallaan, sen heikkeneminen vauhdittaa Ruotsin sahavientiä.
”Suomalaissahojen tilanteessa ei ole hurraamista. Varastot ovat korkealla ja kysyntä edelleen heikkoa sekä kotimaassa että Euroopassa.”
”Juuri nyt sahauksen ennustaminen kuukautta pidemmälle on vaikeaa”, Järvinen sanoo.
Jatko on kiinni siitä, lähteekö sahatavaran kysyntä kasvuun. Toisaalta osa sahoista on onnistunut vientikaupoissa ja ne tarvitsevat tukkia.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
