Ihmisten ja metsien hyvinvointi paranee Metso-ohjelman hankkeilla
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö myönsivät rahoitusta Metsoa eli metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa tukeville hankkeille. Niiden avulla kehitetään esimerkiksi terveysmetsäpalveluja ja luonnonhoidon talkootoimintaa.
Maa- ja kotitalousnaiset aikovat käyttää saamansa hankerahan maaseudun asukkaiden tietouden lisäämiseen. Esimerkiksi tietoutta metsien suojelusta ja metsäluonnonhoidosta aiotaan lisätä. Tietoa jaetaan retkillä, jotka suuntautuvat Metso-kohteille.
Hanke on osa laajempaa Metsästä voimaa -kampanjaa, jonka kohderyhmää ovat erityisesti naiset.
Rahoitusta saaneista hankkeista toinen haluaa liittää luonnonhoidon osaksi kylätoimintaa. Tällä tavoin ylläpidetään ja parannetaan luontoarvoja hoitoa tarvitsevissa kohteissa kuten lehdoissa.
Hanketta johtava maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka pyrkii myös elvyttämään talkooperinteitä.
Kolmas hanke kehittää ja suunnittelee terveysmetsäpalveluita kolmelle erilaiselle luontoalueelle. Hankkeen tavoitteena on valmistella tunnusmerkistö terveyttä tukevalle viherympäristölle.
”Palvelu voisi olla esimerkiksi terveysluontopolku, jossa kulkija voi todistetusti elpyä niin henkisesti kuin fyysisestikin”, kertoo hankekoordinaattori Adela Pajunen.
Hankkeille on varattu rahoitusta kahden vuoden ajalle yhteensä noin 144 000 euroa.
Etelä-Suomen Metso-ohjelma jatkuu 2014–2025. Ohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen.
Hallitus päätti ohjata 13 000 hehtaaria valtionmaita lisäsuojeluun vastikkeetta. Tämä vahvistaa Etelä-Suomen luonnonsuojelualueiden ekologista yhtenäisyyttä. ”Ohjelman jatkaminen takaa luonnonsuojelualueiden hankinnan jatkumisen 2020-luvulla”, toteaa ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).
Ohjelman tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä 96 000 hehtaaria metsämaata perustetaan yksityisiksi luonnonsuojelualueiksi, hankitaan valtiolle tai rauhoitetaan määräajaksi.
ANNI-SOFIA HOPPI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
