Vesirakentamisella aiheutettua haittaa ei voida kestävästi hyvittää ilman kalojen luontaista lisääntymistä

Kalaistutuksilla ei kyetä pysyvästi korvaamaan vaelluskalojen luonnonkiertoa. Kuvassa kaksivuotiaita meritaimenen poikasia. Kuva: Pekka Fali

Kalaistutuksiin perustuva vesivoimahankkeiden kalataloudellinen kompensaatio ei enää vastaa nykyisiä oikeudellisia vaatimuksia tai tieteellistä tietoa.

Näin toteavat Itä-Suomen yliopiston tutkijat Niko Soininen, Antti Belinskij, Anssi Vainikka ja Hannu Huuskonen Water International -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, joka yhdistää oikeustieteen ja biologian näkökulmat aiheeseen.

Sotien jälkeen suurin osa Suomen merkittävistä jokivesistä rakennettiin vesivoimatalouden käyttöön. Kalatievelvoitteista luovuttiin ja siirryttiin menetyksiä kompensoiviin istutuksiin, kun viljelyllä opittiin korvaamaan luontaista kalatuotantoa.

Kalaistutukset olivat alun perin aikaansa edellä ekologisen kompensaation menetelmänä. Nyt tutkimus on osoittanut, ettei niillä kyetä pysyvästi korvaamaan vaelluskalojen luonnonkiertoa.

Suomen 72 alkuperäisestä meritaimenkannasta on jäljellä enää rippeet. Paljon äärimmäisen uhanalaista meritaimenta paremmin ei mene lohella, vaellussiialla tai sisävesien vaeltavalla taimenella.

Vainikka selventää, että uusi geneettinen tutkimus on osoittanut laitoskasvatuksen muuttavan kalojen ominaisuuksia. Kalat sopeutuvat laitosympäristöön ja niiden perimä muuttuu, eivätkä ne enää pärjää luonnossa entiseen tapaan.

Lohikalakantojen on todettu olevan geneettisesti erilaistuneita jopa saman joen eri sivuhaaroissa. Tätä geneettistä monimuotoisuutta, joka on välttämätöntä esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta, ei pystytä viljelytoiminnalla ylläpitämään.

Artikkelin johtopäätös on, että vesirakentamisella aiheutettua haittaa ei voida kestävästi kompensoida ilman kalojen luontaista lisääntymistä. Lisäksi jatkossa tulee kiinnittää huomiota siihen, että haitat kompensoitaisiin koko vesiluonnolle, ei pelkästään kaloille.

Vaelluskalojen ongelmat eivät Suomessa rajoitu rannikon suuriin jokiin. Esimerkiksi järvilohi tarvitsee kipeästi luontaisia lisääntymisalueita ja kulkureittejä.