Puukauppa hakee vauhtia
Puukauppa kiihtyy vähitellen syysvauhtiin. Sahojen lomautusvaroitukset eivät näy vielä ostossa.
"Puukauppa on selvästi piristynyt kesän jälkeen. Uskon, että täyteen vauhtiin päästään muutamassa viikossa", kertoo toiminnanjohtaja Markku Vaario Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksestä.
Vaarion mukaan puunostajat ovat jo palanneet lomilta töihin. Metsänomistajat sen sijaan ovat vielä nauttineet loppukesän lämpöaallosta. Viljelijöille puukauppojen aika on vasta maatalouden syystöiden jälkeen.
"Odotan, että tästä tulee vilkas puukauppasyksy. Leimaustilauksia alkaa tulla, kun illat pimenevät syksyyn."
Puukauppa on kiihtynyt myös muualla. Metsäteollisuus ry:n jäsenten ostot nousivat viime viikolla jo 634 105 kuutioon, mikä lähentelee puukaupan syysvauhtia.
Puun ostajien mielenkiinto on kesäkorjuukelpoisissa leimikoissa. Niistä on aina pulaa.
"Halutuinta on mäntytukki, mutta kuitupuullekin on kysyntää", Vaario sanoo.
Hänen mukaansa metsänomistajat saavat kovanmaan leimikot nopeasti korjuukiertoon. "Jos kaupat tekee nyt, rahat voi saada tilille jo ennen joulua."
Sateinen kesä vaikeutti puunkorjuuta monin paikoin. Sateisimmilla alueilla jopa kelirikkoleimikoiden korjuussa oli vaikeuksia. Etelä-Karjalassa puunkorjuu on sujunut ilman ongelmia.
"Kovimmat kesäsateet osuivat Länsi- ja Pohjois-Suomeen. Meillä kesä on ollut selvästi kuivempi ja korjuukelit ovat pysyneet hyvinä."
Viime vuosina pitkät ja lämpimät kesät ovat suosineet tuhohyönteisiä. Etenkin vanhoihin kuusiin iskevät kirjanpainajat tekivät pahaa jälkeä Kaakkois-Suomessa.
Kirjanpainajat saivat aikaiseksi kaksi uutta sukupolvea kesässä, mihin ei ollut Suomessa aiemmin totuttu. Tämä kesä on palauttanut tuhohyönteiset takaisin ruotuun.
"Kylmä kesä on rajoittanut tehokkaasti tuhohyönteisten lisääntymistä. Sekä mäntypistiäisten että kuusen kirjanpainajien tuhot ovat jääneet vähäisiksi", Vaario toteaa.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
