Metsäalan yritykset ja oppilaitoksetjanoavat osaavia nuoria
Kaikkein mieluiten nuoret työskentelisivät kulttuurin, opetuksen, matkailun ja viestinnän parissa.
Metsäteollisuus on vasta 25. kiinnostavin toimiala lukiolaisten ja yläkoululaisten keskuudessa, kertoo T-Median tuore tutkimus. Lukiolaisten vastauksissa metsäteollisuuden taakse kiinnostavuudessa jäävät vain metalliteollisuus sekä kiinteistö- ja siivousala.
”Nuorilla on yksipuolinen kuva metsäteollisuudesta”, kertoo tutkimuksen tuloksia esitellyt toimitusjohtaja Harri Leinikka T-Mediasta. Hän puhui viime viikolla seminaarissa Helsingissä.
Kyselyyn vastanneille nuorille tuli metsäteollisuudesta ensimmäisenä mieleen ”puiden kaato, metsuri, hakkuu ja paperi”.
Tutkimukseen vastasi viime vuonna lähes 4 000 lukiolaista ja 900 yläkoululaista.
Tehtaiden sulkemiset ja julkinen kirjoittelu metsäteollisuuden alamäestä ovat syitä, miksi ala ei vedä nuoria puoleensa.
”Alalla on merkittävä tulevaisuus huonoista uutisista huolimatta”, kansallisen metsäohjelman koulutustyöryhmän puheenjohtaja Mika Tammilehto sanoo.
”Vetovoima riippuu alan arvostuksesta. Esimerkiksi putkimiehiä arvostetaan nykyään enemmän kuin ennen, mikä on pitkäjänteisen työn tulosta.”
Viidennes Suomen vientituloista tulee edelleen metsäteollisuudesta. Suomessa panostetaan myös vahvasti erikoistuotteiden, kuten älypapereiden, puumuovien ja viskoosikuitujen, kehittelyyn. Tätä sanomaa seminaarin puhujat kehottavat viemään eteenpäin.
Kun metsäteollisuus pääsee eroon hiipuvan alan maineesta, se alkaa vetää puoleensa lahjakkaita ja innostuneita opiskelijoita.
Niistä metsäyritykset ovat riippuvaisia, jotta maailmalla voi menestyä.
Espoon Olarin lukion toisen vuoden opiskelijat Eero Kauppi, Krista Lahtinen ja Topias Härmä teettivät kyselyn, jossa he selvittivät, mitä mieltä heidän lukionsa opiskelijat ovat metsäteollisuudesta.
Vastaajista 56 prosenttia ilmoitti, ettei voisi kuvitellakaan työskentelevänsä metsäalalla. Vastauksien perusteella nuoret eivät pidä metsäteollisuutta puoleensa vetävänä, koska he tietävät siitä niin vähän.
Kaupunkikouluissa metsätaloutta ei opeteta juuri lainkaan. Pienikin tiedonmurunen voi ruokkia innostusta.
Kauppi janoaa lisätietoa metsänhoidon periaatteista: ”Mitkä puut kannattaa kaataa, että saa paljon rahaa? Mua ainakin kiinnostaa, kun en tiedä siitä mitään.”
Tammilehdon mukaan parhaiten kiinnostuksen kipinän saa syttymään omien kokemusten kautta. ”Työelämään tutustumisjakso tai kesätyö metsäyrityksessä ovat omiaan antamaan alasta realistisen käsityksen.”
SUVI NIEMI
Tietoa metsäalan
opiskelusta ja työpaikoista:
www.metsapuhuu.fi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
