Ruotsi pyysi sammutusapua Suomen sisäministeriöstä – joukot kiinni Suomen metsäpaloissa
Suomen pelastusosastolta pyydetään harvemmin apua metsäpaloihin.
Ruotsin ennätyspaloissa tulessa on ollut yli 20 000 hehtaaria metsää. Sammutusjoukkoja saapui jopa Italiasta ja Puolasta asti. LEHTIKUVA/AFP Kuva: Robert HenrikssonRuotsi pyysi sammutusapua maan metsäpaloihin Suomen sisäministeriöstä viime viikolla, kerrotaan ministeriön pelastusosastosta.
Suomen sammutusjoukot olivat kuitenkin kiinni Suomen metsäpaloissa, joten niitä ei voitu lähettää avuksi Ruotsiin.
Pelastusylitarkastaja Rami Ruuskan mukaan Ruotsiin pyydettiin erityisesti ilmasammutuskalustoa, jota pelastuslaitoksilla ei ole. Suomessa ilmasammutukseen käytetään yleensä Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien kalustoa.
"Metsäpalojen osalta tämä on tyypillinen tilanne. Jos katsotaan Etelä-Eurooppaa, kun siellä on kuiva aika ja kaikilla on samaan aikaan tilanne päällä, kun kysytään apua, voi olla että naapuri ei pysty auttamaan", Ruuska sanoo.
Ruuska kertoo, että Euroopan unioni on reagoinut tilanteeseen ja EU:lla on varajoukkoja, joiden avulla Ruotsiinkin on saatu sammutusjoukkoja muualta Euroopasta kuten Italiasta ja Puolasta.
Suomen pelastusosastolta pyydetään harvemmin apua metsäpaloihin. Muita avunpyyntöjä tulee lähes viikoittain. Ruuskan mukaan pyynnöt liittyvät usein asiantuntijoihin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
