Metsänomistaja on paljon vartijana muuttuvan ilmaston aikakaudella – "Uusien asioiden kokeilijoita tarvitaan"

Raisa Mäkipää kävi tammikuussa Luken tutkimusmetsässä Tuusulassa. Tuolloin kunnon talvi ei ollut vielä alkanut ja leuto sää nostatti sumun taimikkoon. Kuva: Kari Salonen

Ilmastonmuutos aiheuttaa metsätaloudelle suuria ongelmia, kun myrskytuulet riepottavat puita nurin, puunkorjuuolosuhteet vaikeutuvat ja hyönteis-, tauti- ja lumituhot yleistyvät. Metsänomistajat eivät kuitenkaan ole ilmastonmuutoksessa pelkkiä avuttomia sivustaseuraajia, vaan he voivat aktiivisesti edesauttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

”Metsät sitovat 40 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Sillä, mitä metsille tapahtuu, on valtava merkitys Suomessa ja globaalisti”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.

”Hiilinielun pitää olla vahva ja metsien on säilyttävä.”

Mäkipään mielestä metsänomistajien päätökset ovat keskeisiä asioita kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan.

”Suometsien raivaaminen pelloksi on negatiivisin asia, minkä metsänomistaja voi tehdä. Sen jälkeen pelto on päästölähde joka vuosi.”

Hän kehottaa metsänomistajia myös pohtimaan, mikä olisi paras keino suometsien kasvatukseen.

”Avohakkuun jälkeinen ojitus aiheuttaa kustannuksia ja kuormittaa vesistöjä. Näiden sijaan jatkuva kasvatus näyttää lupaavalta ja mahdolliselta. Metsänhoitomenetelmien muutoksessa tarvitaan lisää tutkimustietoa sekä pioneereja metsänomistajissa – sellaisia, jotka ovat valmiita kokeilemaan uusia asioita.”

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 määrästä yli 20 prosenttia. Muutoksessa suurin tekijä on ollut energia-alan päästöjen vähennys. Energiantuotannossa on toimiva päästöoikeusjärjestelmä, joka kannustaa päästöjen vähentämiseen.

Myös metsien hiilinielu on nyt suurempi kuin vuonna 1990 eli puusto on sitonut aikaisempaa enemmän hiiltä sisuksiinsa.

Vaikka Suomen kehitys kulkee oikeaan suuntaan ja Pariisin ilmastosopimuksessa lähes kaikki maat sitoutuivat vähentämään päästöjään, nykyiset ponnistelut eivät Mäkipään mukaan riitä.

”Tähänastiset sitoumukset eivät ole riittäviä siihen, että ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua alle kahteen asteeseen.”

Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti tavoitteet kiristyvät viiden vuoden välein.

”Päästöjen ja nielujen tulisi olla tasapainossa parin vuosikymmenen kuluessa.”

Suomi on asettanut hiilineutraaliuden tavoitevuodeksi 2045, Ruotsi puolestaan vuoden 2050. Energia-, ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ilmoitti alkuvuonna selvityksestä, jossa kivihiilestä luopumisen aikataulua koetetaan vielä nopeuttaa.

Mäkipää uskoo, että Pariisin sopimuksen tavoitteet voidaan saavuttaa, vaikka koville se ottaa.

”Erityisen paljon vaatii se, että kaikkien maiden pitää osallistua. Siihen tarvitaan oikeudenmukaiset ja kannustavat järjestelmät, jotka takaavat, että kaikissa maissa tehdään päästövähennyksiä ja se tehdään kustannustehokkaasti”, hän sanoo.

”Hillitsemättömään ilmastonmuutoksen sopeutuminen tulisi erittäin kalliiksi.”

Koko työuransa ajan, 1990-luvun puolivälistä lähtien, Mäkipää on perehtynyt hiilivarastoihin ja niiden mallintamiseen.

Viime vuonna aihepiiri pulpahti Euroopan unionin lulucf-lakivalmistelun myötä yleiseen keskusteluun.

Mäkipää oli jo ehtinyt odottaa, milloin asia nousee tapetille, sillä maankäyttösektorin päästöillä ja nieluilla on maailmanlaajuisesti suuri merkitys ilmastonmuutoksessa.

”Olen hämmästynyt siitä, ettei hiilinieluasia ole tullut aikaisemmin yleiseen keskusteluun. Sen olisi pitänyt nousta esiin jo Kioton sopimuksen jälkeen vuonna 1997. Keskeinen tutkimustieto ilmiöstä oli jo tuolloin tiedossa.”

Nyt kun ilmastonmuutos vaikuttaa jo kansalaisten arkikäyttäytymiseen matkustamista ja ruokavaliota myöten, on syytä tiedostaa myös metsien ja niiden käytön vaikutukset ilmiöön.

”Metsäiset maat voivat saavuttaa nollapäästöt ylläpitämällä metsien hiilinieluja ja niitä vahvistamalla”, Mäkipää kuvaa metsien merkitystä.

Nollapäästöjen taso tarkoittaa sitä, että ihmisten vuosittain aiheuttamien päästöjen määrä on yhtä suuri kuin se määrä hiilidioksidia, joka sitoutuu vuoden aikana hiilinieluihin.

EU-maiden merkittäviä metsäisiä hiilinieluvaltioita ovat Suomen ohella muun muassa Ruotsi, Ranska, Saksa, Espanja ja Puola.