Isomäki: Kadonneen hiilen arvoitus palasi takaisin ‒ myös viljely- ja laidunmaat menettävät suuria määriä eloperäisestä aineestaan
Tutkimusten mukaan maatalousmaa menettää vuosittain 1–1,5 prosenttia eloperäisestä aineestaan. Mitä tälle hiilelle tapahtuu, pohtii Risto Isomäki Aarteen kolumnissa.
On mahdollista, että olemme aliarvioineet metsien ja suuriksi kasvavien yksittäispuiden synnyttämien maanalaisten hiilinielujen koon, kirjoittaa Risto Isomäki. Kuva: Markku VuorikariHelsingin yliopiston ympäristötieteen professori Pekka Kauppi saavutti noin kolme vuosikymmentä sitten maailmanlaajuista kuuluisuutta ison mysteerin ratkaisijana. Maailman tiedepiirit kohisivat tuolloin niin sanotun katoavan hiilen arvoituksesta. Ihminen vapautti ilmaan suuren määrän hiilidioksidia, ja tutkimukset olivat osoittaneet, että noin kolmannes siitä liukeni hiilihappona valtamereen. Mutta vain osa lopusta hiilidioksidista jäi ilmakehään. Minne loppu hiilidioksidi katosi?
Kaupin ja kumppanien erittäin hyvällä hetkellä julkaisema tutkimus tarjosi ongelmaan vastauksen. Suurin osa katoavasta hiilestä sitoutui pohjoisten havumetsien puuston lisäkasvuun, ehkä myös osin metsien maaperään ja pohjoisiin soihin. Tutkimustulokset saivat laajaa huomiota maailman tiedotusvälineissä.
Mutta nyt katoavan hiilen arvoitus on palannut takaisin hieman uudenlaisessa muodossa.
Professori Kaupin ja hänen työtoveriensa aikanaan esittämä ratkaisu on edelleen relevantti ja iso osa vastausta. Hiukan yksinkertaistetusti: Ihmiskunta tuottaa joka vuosi noin 11 miljardin tonnin suuruiset hiilipäästöt kuluttamalla fossiilisia polttoaineita, valmistamalla sementtiä ja hävittämällä metsiä. Tästä kolme miljardia tonnia liukenee hiilihappona meriin ja reilut neljä miljardia tonnia jää ilmakehään. Kolme miljardia tonnia sitoutuu pohjoisiin ja trooppisiin metsiin, ja loppu katoaa merien pohjalietteisiin tai poistuu ilmakehästä niin sanotun kemiallisen eroosion eli hiilidioksidia nielevien kemiallisten reaktioiden myötä.
Ongelmana on kuitenkin se, että myös maapallon viljely- ja laidunmaat näyttäisivät menettävän suuria määriä eloperäistä ainesta. Maatalousmaiden maaperässä on YK:n arvion mukaan noin 680 miljardia tonnia hiiltä. Tästä häviää YK:n maatalousjärjestön ja monien arvovaltaisten tutkimuslaitosten mukaan noin prosentti vuodessa.
Jotkin tutkimuslaitokset ovat puhuneet vielä vähän suuremmasta vauhdista ja sanoneet, että suuressa osassa maailmaa nykymuotoinen tehomaatalous tuottaa enää 60 satoa ennen kuin eloperäinen pintamaa on menetetty.
Sekä Suomessa että muualla maailmassa on käynnissä hankkeita, jotka pyrkivät muuttamaan viljelymaat hiilidioksidin lähteestä merkittäväksi uudeksi hiilinieluksi. Hiiltä syövistä pelloista voi tulla jopa tärkein yksittäinen osavastaus ilmaston lämpenemisen ongelmaan.
Nämä ratkaisut ovat kuitenkin pääsääntöisesti vasta tulossa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vain alle prosenttia maatalousmaasta hoidetaan tällä hetkellä niin, että se on hiilinielu eikä hiilipäästöjen lähde.
Meillä on siis lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan maatalousmaa menettää vuosittain 1–1,5 prosenttia eloperäisestä aineestaan. Yksi prosentti 680 miljardista tonnista on 6,8 miljardia tonnia. Puolitoista prosenttia olisi jo lähes saman verran kuin ihmiskunnan kaikki muut hiilipäästöt yhteensä.
Mitä tälle hiilelle tapahtuu? Minne se menee? Yhtälön täytyy mennä tasan.
On mahdollista, että maassa eloperäisen aineen hajotessa syntyvä hiilihappo voi olla arveltua suurempi hiilinielu.
Sekin on mahdollista, että merien ja järvien pohjalietteisiin varastoituu tiedettyä enemmän eloperäistä ainesta. Tutkijat ovat kuitenkin pitkään väittäneet, että heillä on suhteellisen hyvä ja tarkka kuva näiden nielujen koosta.
Kolmas mahdollisuus on se, että olemme suuresti aliarvioineet metsien ja suuriksi kasvavien yksittäispuiden synnyttämien maanalaisten hiilinielujen koon. Oma vahva veikkaukseni on, että tämä olisi palapelin tärkein puuttuva palanen. Erityisesti kuivilla alueilla ja sademetsissä puut voivat rakentaa jopa kymmenien metrien syvyisiä juuristoja.
Joka tapauksessa meidän olisi nykytilanteessa entistä tärkeämpää selvittää, minne loppu katoava hiili menee. Kun tiedämme, mistä on kysymys, osaamme vahvistaa tätä ”ylimääräistä” hiilinielua emmekä vahingossakaan toimi tavalla, joka muuttaa myös sen hiilipäästöjen lähteeksi.
Aarteen kolumnisti, metsänomistaja Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan ja tietokirjoistaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
