KIRJA Polttopuut lämmittävät taloa ja mieltä
Polttopuiden teko taitaa olla omavaraisuuspyrkimysten suosituin laji. Vaarit ympäri maan pystyttävät vuosien klapivarastoja kuin muistomerkkiä.
Kyselytutkimuksen mukaan metsänomistajille tärkeintä on polttopuun saanti, vaikka sen taloudellinen merkitys useimmilla metsätiloilla on vähäpätöinen.
Toki puulämmitys on järkevää. Pienellä vaivannäöllä lämmityslaskuissa voi säästää roimasti, ja samalla saa hyötyliikuntaa ja elävän tulen taikaa.
Norjalaisen Lars Myttingin Täyttä puuta uppoutuu sekä puulämmittämisen järki- että tunnepuoleen.
Järkeä edustaa faktatieto: paljonko missäkin puussa on energiaa, miten ja milloin puut kannattaa pilkkoa ja pinota, kuinka kuivaksi puu kuivuu ja miten se palaa.
Pinoamista käsittelevä luku on perinpohjainen ja hyvin kuvitettu. Se rohkaisee kokeilemaan vaikkapa näyttävän pyöröpinon tekemistä.
Tehokas klapikone–häkkikuivatus-ketju on jätetty pelkäksi maininnaksi, sillä kirjoittajan mielestä oikea polttopuun teko on käsityötä.
Tunnelmointia tarjoavat henkilöhaastattelut ja oikeastaan koko kirjan sävy. Kuivan puun tuottama savu vertautuu onnistuneeseen paavin valintaan: savun tulee olla valkoista.
Mytting on ujuttanut tekstiin lisäksi kaikenlaista polttopuuhun liittyvää historiaa ja vanhoja uskomuksia.
Teos on paitsi suomennettu, myös toimitettu suomalaisia lukijoita varten. Jäisihän polttopuukirja suomalaisille ontoksi ilman puulämmitteisiä saunoja ja Högforsin puuhellaa. Lisäksi on haastateltu moottorisahakeräilijä Matti Luomaa ja ahkeraa klapintekijää Juha Mietoa.
Joissain kohdin norjalaiset kummallisuudet paistavat läpi. Esimerkiksi puulajeista on käsitelty oman otsikon alla tammi muttei leppää, joka on varmasti tammea yleisempi polttopuu.
Silti puulämmittäjänä kirjan lukaisee aivan mielellään.
HENRIK SCHÄFER
Lars Mytting: Täyttä puuta.
194 sivua. . Bazar Kustannus Oy.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
