Miksi Suomessa on Euroopan halvin raakapuu? Puuta ei pidä myydä, ellei hinta ole oikea
Suomen hintatasoon on kaksi aivan kotitekoista syytä.Suomessa on Euroopan halvin raakapuu. Miksi?
Ongelmaan on kaksi kotitekoista syytä. Ensinnäkin meidän, puuntuottajien, edunvalvonta ei toimi. Toisekseen me myymme itse puuta liian halvalla, usein vielä kattaaksemme toisen tulolähteen tappioita.
Nyt Euroopan tilanteen muututtua monesta syystä on nyt hyvä mahdollisuus hintojen nousuun. Ainoa taho, joka tai kuka voi estää hintojen voimakkaan nousun, ovat puun myyjät itse. Jos jatkamme tukin myyntiä 70 eurolla ja kuidun myyntiä 20 eurolla varmistamme Euroopan halvimmat hinnat ja kannattamattoman toiminnan. Tämä ei voi olla tavoitteemme.
Itämeren rantamaissa tukista maksetaan noin 125 euroa ja kuidusta noin 50 euroa. Jos hyödykkeestä on pulaa, hinta nousee.
Metsiä pitää hoitaa joka vuosi. Nyt on viisasta keskittyä taimikoiden ja nuorten metsien hoitoon sekä ensiharvennuksiin ja hoitamattomien ryteiköiden perkaukseen. Tukkivaltaisten leimikoiden myyntiä on syytä siirtää vuodella tai kahdella.
Kauppatilanne on lähtenyt väärälle uralle jo silloin, kun neuvottelu alkaa myyjän kysymyksellä ”mitä tänä syksynä nyt puusta maksetaan”. Ostajalle tulee kertoa leimikon tiedot ja kertoa, että se myydään oikeudenmukaisella hinnalla, samalla mitä puusta maksetaan itämeren muissa rantamaissa.
Muista kilpailuttaa, kilpailuttaa ja vieläkin kilpailuttaa. Jos hinta ei ole oikea, älä tee kauppaa.
Matti Harri
entinen metsän omistaja
Sipoo / Jämijärvi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







