Paperiliitto ihmettelee Metsäteollisuus ry:n haluttomuutta päästä sopuun neuvottelemalla: "Missä näkyy meiltä vaadittu yhteinen tekeminen?"
Myös paperiteollisuuden pääluottamusmiehet korostivat omassa tapaamisessaan keskiviikkona, että sopimus pitäisi pystyä tekemään osapuolten välillä neuvotellen, ei hakemalla ratkaisua valtakunnansovittelijalta.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala ihmettelee Metsäteollisuus ry:n haluttomuutta päästä uuteen sopimukseen neuvotteluteitse. Kuva: Sanne KatainenPaperiliiton hallitus päätti tänään torstaina järjestetyssä kokouksessaan, että se antaa tes-neuvottelukunnalle valtuudet katkaista neuvottelut ja jättää ilmoitukset työtaistelu-uhista, jos neuvottelut paperiteollisuuden uudesta työehtosopimuksesta eivät etene. Hallitus kehottaa kannanotossaan työnantajaosapuolta ryhtymään neuvotteluihin viimeistään nyt, sillä sopimuksen teossa yhteistyö on vahvin tapa viedä asioita eteenpäin.
"Tähän ajatukseen on työnantajien aiheellista tarttua, sillä neuvottelupöydissä tarvitaan malttia ja ratkaisuja, jotka kantavat myös seuraavaan sopimukseen", Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo tiedotteessa.
Liiton hallitus ihmettelee Metsäteollisuus ry:n haluttomuutta päästä uuteen sopimukseen neuvotteluteitse. Myös paperiteollisuuden pääluottamusmiehet korostivat omassa tapaamisessaan keskiviikkona, että sopimus pitäisi pystyä tekemään osapuolten välillä neuvotellen, ei hakemalla ratkaisua valtakunnansovittelijalta.
Sekä Paperiliiton hallitus että pääluottamusmiehet korostavat, että vain neuvotellen työehdoista voidaan sopia rakentavasti.
"Missä näkyy meiltä vaadittu yhteinen tekeminen nyt, kun pitäisi sopia? Vaikka monella työpaikalla on vaikeaa ja työpaikkoja vähenee, niin yhteistyötä työntekijöiden puolelta on kyllä tarjottu. Sopimusta ei kuitenkaan synny, jos toinen osapuoli vain sanelee ja tyrmää meidän esitykset", Paperiliiton valtuuston puheenjohtaja ja UPM Rauman tehtaan pääluottamusmies Jouko Aitonurmi sanoo tiedotteessa.
Marraskuun lopussa päättynyttä paperiteollisuuden työehtosopimusta noudatetaan niin kauan, kun neuvottelut ovat käynnissä tai uusi työehtosopimus syntyy.
Lue lisää:
Metsäteollisuudessa lakko vaihtuu tänään työsulkuun – muu vientiteollisuus palaa töihin
Metsäteollisuuden mukaan vastuuton lakkoilu rapauttaa kilpailukykyä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
