Äänekosken biotuotetehtaan laiteneuvottelut loppusuoralla
Äänekosken biotuotetehtaan päälaitetoimittajien kanssa neuvottelut ovat vielä kesken. Metsä Groupin pääjohtajan Kari Jordanin mukaan miljardihankkeen valmistelut ovat edenneet hyvin, vaikka asioita on vielä paljon auki.
Hän toisti torstaina aiemmin kerrotun aikataulun, että päätös rakentamisesta tehdään tänä keväänä, jos investoinnin edellytykset täyttyvät.
Päälaitetoimittajien kanssa neuvottelujen loppuun saattaminen on yksi ratkaiseva askel.
”Siitä lähtee moni asia eteenpäin”, Jordan sanoi esitellessään Metsä Groupin viime vuoden tulosta Helsingissä.
Jordan kiisti väitteet, että investointipäätös olisi kytketty jollakin tavalla eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevaan hakesähkön tukeen.
”Kukaan meidän konsernista ei ole tällaista esittänyt.”
Oman kantansa haketukeen hän kertoi olevan, että puun jalostamiseen metsäteollisuudessa ei tarvita valtion tukea, vaan se tuo valtiolle verotuloja. Puun polttaminen sen sijaan vie budjettivaroja, koska siihen tarvitaan tukea.
”Mitä enemmän puuta teollisuudessa käytetään, sitä enemmän sitä on myös energiajakeiksi tarjolla”, Jordan sanoi.
Tällä viikolla julkisuuteen kerrotusta Finnpulp-yhtiön sellutehdassuunnitelmasta Kuopioon Jordan kertoi kuulleensa huhuja vuoden alussa.
Se ei vaikuta Äänekosken investointipäätökseen. Muuten hän ei mahdollista kilpailevaa hanketta halunnut kommentoida.
Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä laski, että Äänekosken suunniteltu ja muiden yhtiöiden jo päätetyt investoinnit nostavat teollisuuden kuitupuun tarvetta kuusi miljoonaa kuutiometriä.
Hankinnassa mukana tuleva noin kolmen miljoonan kuutiometrin tukkimäärän lisäys tarkoittaa Suomen metsien täyskäyttöä.
Lisäinvestoinnit pitäisi perustaa tuonnin varaan.
Tänä vuonna halvan ruplan ansiosta puuntuonti Venäjältä voi Mäntylän mukaan kasvaa jonkin verran. Suuriin muutoksiin hän ei usko.
”Toki tuontipuun hinta laskee, mutta samalla rautatiekuljetus kallistuu.”
Kotimaassa halutuimpia ovat sulan maan aikana korjattavat leimikot. Talvileimikoita ostetaan Mäntylän mukaan rajoitetusti, koska osa viime talven kohteista jäi kehnon sään vuoksi tämän talven korjuuseen.
Metsä Groupin viime vuoden tulosta Jordan luonnehti ”hyväksi näissä olosuhteissa”.
Kertaeristä puhdistetulla liikevoittoprosentilla mitattuna hieman parempaan pystyi UPM. Sijoitetun pääoman tuotolla Metsä Group löi sekä Stora Enson että UPM:n
Metsä Groupin kaikki liiketoiminnot pystyivät parantamaan tulostaan edellisvuodesta.
”Puutuoteteollisuus teki kautta aikojen yhden parhaista tuloksistaan”, Jordan sanoi. Tulosta nostivat hyvät sahatavaran hinnat ja tuotannon tehostamistoimet.
Puutuotteiden tulostavoitteita tälle vuodelle Jordan kuvasi ”ihan miehekkäiksi”, vaikka rakentamisen näkymät Euroopassa ja erityisesti kotimaassa ovat haasteelliset.
Dollarin vahvistuminen euroa vastaan on parantanut sellun kannattavuutta. Ostajat haluavat kuitenkin neuvotella Jordanin mukaan tiukasti hinnoista. Näin kaikkea kaikkea valuuttakurssimuutosta eivät selluntuottajat pysty kirjaamaan tulokseensa.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
