Lulucf-vääntö jatkuu EU:ssa, Suomen metsät voivat edelleen muuttua poliittisella päätöksellä päästöksi
Luonnonsuojeluliitto syyttää hallitusta salaisista neuvotteluista.EU:ssa hiotaan metsiä ja muuta maankäyttöä ohjaavan lulucf-asetuksen mukaisia maakohtaisia ehdotuksia hiilinieluista ja -päästöistä. Niiden osalta lähes kaikki on vielä auki.
Jäsenvaltiot toimittivat aiemmin tänä vuonna komissiolle kansalliset metsätalouden lulucf-laskelmat ja ehdotuksensa vuosille 2021–2025. Nyt jäsenvaltiot ovat laatimassa vastauksia ja korjauksia esitettyihin kysymyksiin.
Päivitetyt raportit pitää toimittaa komissiolle vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen komissio vahvistaa kunkin EU-maan metsien niin sanotun vertailutason vuosille 2021–2025. Vertailussa käytettävä aiempi vertailukausi on vuosien 2000–2009 mukainen.
EU-maiden metsien vertailutason määrittämistavat poikkeavat toisistaan merkittävästi, sillä lulucf-asetus ei vaadi käyttämään samanlaisia laskentaperiaatteita.
Erilaisia laskentatapoja on ainakin yhdeksän. Lulucf-asetusta voidaan myös tulkita lukuisin eri tavoin.
Toisistaan poikkeavien lähestymistapojen taustalla ovat erot metsänhoidon käytännöissä, metsävaratiedoissa ja metsien kehityksen mallinnuksessa.
Suomessa keskustelua on käyty siitä, kuinka paljon metsistä voidaan vuosittain hakata puuta. Yksimielisyyttä asiasta ei ole löytynyt.
MTK:n mukaan tilanne on hämmentävä. Vaikka Suomen metsät ovat suuri hiilinielu, ne voivat muuttua EU:n poliittisella päätökselle päästöksi.
"Tätä on vaikea ymmärtää. Komissio on tavallaan luonut tästä jo etukäteen sellaisen peloitemallin, joka pakottaa valtiot toimiin", toteaa asiantuntija Anssi Kainulainen MTK:sta.
Suomen luonnonsuojeluliitto syyttää Suomen valtiota EU:n kanssa käydyistä salaisista neuvotteluista. Liiton mukaan neuvottelujen tavoitteet sysäisivät Suomen päästövähennysvelvoitteet muille EU-maille.
Kainulaisen mukaan luonnonsuojelijoiden muisti on lyhyt. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suostui vuonna 2011 Durhanin ilmastokokouksessa Suomen kannalta erittäin epäedulliseen lopputulokseen. Siitä luvattiin Suomelle kompensaatiota.
Myöhemmin se tarkentui 10 miljoonan hiilidioksiditonnin erillisjoustoksi.
"Nyt on kyse tuon lupauksen pitämisestä", toteaa Kainulainen.
Luonnonsuojeluliiton tiedote asiasta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

