Metsätuholaki hillitsee kirjanpainajan leviämistä
Uuteen metsätuholakiin on esitetty tiukennuksia, jotta kirjanpainajan leviämistä saataisiin hillittyä. MTK olisi kiristänyt vaatimuksia lakiesitystä enemmän. ”Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat konkretisoituneet tänä kesänä”, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola toteaa.Kirjanpainaja yleistyi tänä vuonna Kaakkois-Suomessa ja levisi voimalla Etelä-Savoon.
MTK ottaa kantaa lakiesitykseen lausunnossaan ympäristövaliokunnalle. Järjestö haluaisi muun muassa aikaistaa kuusipuutavaran poisvientiä metsästä heinäkuussa.
”MTK katsoo, että metsänomistajan on kannettava vastuu, ettei omille eikä naapurin metsille koidu tuholaisista haittaa”, Mikko Tiirola toteaa.
Luonto-Liitto puolestaan moitti viime viikolla lakiesitystä liian tiukaksi. Järjestön mielestä kiristyneet vaatimukset puutavaran poisviennissä aiheuttavat metsänomistajalle lisäkustannuksia ja ovat haitaksi luonnon monimuotoisuudelle.
”Tutkimustietoon perustuva näyttö kiristysten tarpeellisuudesta puuttuu”, Luonto–Liiton metsävastaava Lauri Kajander sanoo.
Metsätuholakiesitys lähti syyskuun puolivälissä eduskunnan käsiteltäväksi. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

