”Uudistuksessa hyvää ja huonoa”
JYVÄSKYLÄ (MT)
Keski-Suomen metsäkeskuksen metsänhoitaja Ari Nikkola katsoo kemerauudistukseen sisältyvän sekä hyvää että huonoa.
”Myönteistä on esimerkiksi, että varhaishoito eli alle kolmimetrisen taimikon hoito ja nuoren metsän hoito tunnistetaan erikseen. Käytännössä tukea voi saada toisenkin kerran, jos poistumat ovat riittäviä.”
”Hyvää on myös, että taimikon hoidon tuki kasvaa. Näin käy varsinkin, kun työn tekee itse”, Nikkola puntaroi.
Energiapuulle ei jatkossa tukea myönnetä. Sitä Nikkola pitää metsänomistajan kannalta huonona.
Kritiikkiä on herättänyt myös uudistamisen tuen jääminen kokonaan pois.
”Keski-Suomessa uudistamisen tuki on ollut mielestäni varsin tarpeeton, sillä se on kallis työlaji hehtaaria kohti. Täällä raha on paremmassa käytössä kun se käytetään taimikon hoitoon”, Nikkola arvioi.
Kyseessä on Nikkolan mielestä pitkälti pohjoisen Suomen erityiskysymys.
”Pohjoisessa on eri tilanne, koska siellä metsän tuotto on niin paljon alhaisempi.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
