Saksa vetääEurooppaa nousuun
Saksa vetää hitaasti muuta Eurooppaa perässään nousuun, arvioi sellun ja paperin hintoja seuraava Foex. Saksan talous puskee tasaisesti eteenpäin. Ilahduttavaa on, että nousun merkkejä on nyt näkyvillä muuallakin.
Foexin mukaan talouskasvun voimistuminen näkyi jo kesällä paperin kysynnässä Yhdysvalloissa. Euroopassa se ei vielä tuolloin näkynyt.
Se tiedetään, että paperitehtaiden hinnankorotukset ovat menneet läpi heikosti. Toisaalta tehtaiden tilauskirjat ovat alkaneet täyttyä.
Paperin tonnihinnat laahasivat viime viikolla noin 25 euroa jäljessä vuoden alun hinnoista. Jatkossa päällystämättömän hienopaperin tilanne helpottuu, kun sitä valmistavia tehtaita suljetaan.
Havusellun kysyntä ja tarjonta ovat jo pitkään pysyneet hyvin tasapainossa.
Foexin mukaan tilanne ei näytä siltä osin muuttuvan, joten myös havusellun hinta pitää. Sen tonnihinta on kohonnut tämän vuoden aikana 40 euroa.
Lehtisellua myytiin viime viikolla jonkin verran halvemmalla kuin vuoden alussa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
