Lakkoviikko maksaa Stora Ensolle yli 10 miljoonaa euroa
Lakon aikana Stora Enso aikoo vahvistaa puuvarastoja. Jos talvi jatkuu leutona, se hankaloittaa puun saatavuutta ja nostaa puukustannuksia.
Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky esitteli torstaina Helsingissä Stora Enson loka-joulukuun sekä koko vuoden 2019 tuloksen. Kuva: Juho LeskinenSuomessa parhaillaan menossa olevat lakot vaikuttavat kielteisesti metsäyhtiö Stora Enson tulokseen.
Paperi- ja Teollisuusliiton julistamista kolmen viikon lakoista koituu tappiota 33 miljoonaa euroa. Viikossa se tekee yli 10 miljoonaa euroa.
Yhtiö kertoi lakon vaikutuksista tänään torstaina Helsingissä tulosjulkistuksensa yhteydessä.
Tällä hetkellä kaikki Stora Enson Suomen sahat ja tehtaat seisovat. Laskelmassa on huomioitu menetetyn tuotantomäärän lisäksi tehtaiden alas- ja ylösajoista aiheutuvat kustannukset.
Stora Enson toimitusjohtajan Annica Breskyn mukaan lakko vaikuttaa sekä asiakkaisiin että yhtiön uskottavuuteen. "Teemme kaikkemme, jotta lakon vaikutukset eivät näy asiakkaillemme."
Stora Enson talousjohtajan Seppo Parven mielestä pitkällä tähtäimellä tärkeintä olisi varmistaa suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyky.
"Toivomme ja luotamme, että järkevä ratkaisu löytyy mahdollisimman nopeasti. Tilanne ei ole hyvä kummallekaan osapuolelle. Mitä pidemmäksi lakko menee, sitä suurempi riski on, etteivät asiakkaat tule takaisin."
Poikkeuksellisen leuto talvi ja lyhentynyt jäisen maan aika saattavat vaikuttaa puun korjuuseen ja kuljetuksiin.
Parven mukaan lakon takia tai oikeastaan sen ansiosta tilanne tasoittuu jonkin verran.
”Puuvarastoihin tulee nyt puskuria, jota muuten ei välttämättä olisi ollut."
Storan Enson mukaan haastavat korjuukelit voivat heiluttaa raaka-aineen saatavuuden vakautta ja näin nostaa puukustannuksia yhtiön pohjoismaisissa tehtaissa.
"Toistaiseksi puuhuollossa ei ole ollut ongelmia. Ennen joulua sää oli varsin kylmä ja korjuutöitä päästiin tekemään hyvin", Parvi sanoo.
Joulun jälkeen tilanne on muuttunut haastavammaksi. Jos sääolosuhteet jatkuvat samanlaisina, voi se Parven mukaan pahimmassa tapauksessa johtaa haasteisiin niin tukin kuin kuitupuun saatavuudessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
