
Mikko Tiirola: Kemeratukea ei ole tarkoitettu kuitupuun halpuuttamiseen
Ministeriön päätös hylätä uudet kemeratukihakemukset on pysäyttänyt metsänhoitotyöt ja käynnistänyt metsänhoitoyhdistyksissä yt-neuvottelut.
MTK:n kyselyn mukaan syksyyn mennessä lomautus uhkaa metsänhoitoyhdistyksissä yli 700 metsuria. Kuva: Kari SalonenMaa- ja metsätalousministeriö on päättänyt, että 6. toukokuuta jälkeen tulevat taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon ja juurikäävän torjunnan tukihakemukset hylätään, koska hakemuksia on jo kolmannes myöntövaltuutta enemmän.
Päätöksen vuoksi metsänhoitotöitä on jouduttu keskeyttämään eri puolilla Suomea.
Metsänhoitoyhdistyksissä ensimmäiset yt-neuvottelut ovat jo käynnistyneet. MTK:n kyselyn mukaan syksyyn mennessä lomautus uhkaa yli 700 metsuria.
Kestävän metsätalouden rahoituslaki vaatii, että kaikista hankkeista on jätettävä ennakkohakemus metsäkeskukseen ennen työn aloittamista. Hankkeita voidaan hyväksyä vuosittaisen myöntämisvaltuuden puitteissa. Läheskään kaikki hankkeet, joille tukea on haettu, eivät toteudu.
MTK esittää, että myöntämisvaltuus määritellään uudelleen ohjelmaperusteiseksi, jolloin koko kauden myöntämisvaltuutta voidaan käyttää etupainotteisesti ja lisätä sitä jo tälle vuodelle. Muutos ei vaikuttaisi koko kauden määrärahojen määrään. Taimikonhoito voitaisiin toteuttaa maksuperusteisena ilman, että hankkeiden aloitusta säädettäisiin myöntämisvaltuudella.
Niukkoja kemeratukivaroja ohjautuu nyt myös normaaleihin kannattaviin ensiharvennuksiin, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola sanoo.
Nuoren metsän hoitoon kemeratukea on mahdollista saada, jos kohteen puuston keskiläpimitta ennen harvennusta on 16 senttimetriä rinnankorkeudelta.
Läpimittaraja pitäisi Tiirolan mukaan laskea 13 senttimetriin, jotta kemeralla ei tuettaisi kaupallisesti kannattavia kuitupuun hakkuita.
”Kemeratukea ei ole tarkoitettu kuitupuun halpuuttamiseen”, Tiirola sanoo.
Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari vaatii ministeriötä pyörtämään päätöksensä ja siirtämään kemerarahoitus jatkuvalle uralle.
”Metsänhoito on pitkäjänteistä työtä. Katkoksellisuus ei tähän sovi”, Nilosaari sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

