Kortejärvi: Tuli toisi metsiimme lisää luonnonmetsän piirteitä ja antaisi kyytiä alta kasvaville kuusille
”Jos ja kun metsiimme halutaan lisätä luonnonmetsän piirteitä, etenkin alikasvoskuusia hävittävät maakulot tulisi saada yleistymään”, kirjoittaa Aarteen kolumnisti Petri Kortejärvi.
”Vielä 1950–60-luvuilla kulotus oli yleistä. Nykyään metsänhoidollisia kulotuksia tehdään vain satunnaisesti”, Kortejärvi kirjoittaa. Kuva: Rami Marjamäki2.7.202409:00
Minkälainen metsätalous jäljittelee luonnonmetsää? Lyhyt vastaus on: ei minkäänlainen. Isonkin häiriön jälkeen luonnonmetsään jää kuollutta puuta ja yleensä myös eläviä puita. Talouskäytössä olevasta metsästä kuljetetaan puuta pois 10–30 vuoden välein. Näin tapahtuu hakkuu- ja metsänhoitotavasta riippumatta.
Jo ennen puun teollisen käytön alkamista metsiämme hyödynnettiin intensiivisesti. Kaskikulttuuri ja siihen liittynyt metsälaidunnus jatkuivat satojen vuosien ajan ennen ensimmäisten vesisahojen rakentamista.
Suomalainen boreaalinen metsäluonto osoitti sitkeytensä ja elpymiskykynsä aikana, jolloin väestö eli luontaistaloudessa ja ainoa käytettävissä ollut energianlähde oli puu.
Jatkuva kasvatus eri muodoissaan jäljittelee peitteisen metsän vaihetta kohtalaisen hyvin. Suomalaisista puulajeista käytännössä vain kuusi uudistuu peitteiseen metsään. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa poistetaan tukkipuun mitat saavuttaneita suurimpia runkoja ja pyritään tekemään kasvutilaa taimille ja vasta järeytymässä oleville puille. Jotta hakkuu kannattaisi taloudellisesti, poistettavat puut ovat usein mäntyjä ja vanerimitoissa olevia koivuja. Toki järeitä kuusiakin poistetaan.
Luonnonmetsää tämä jäljittelee kuitenkin huonosti. Luonnontilassa varsinkin männyt voivat elää jopa satoja vuosia. Aiemmin, kun metsäpalojen leviämistä rajoitti vain luonto itse, oli tavallista, että maakulo hävitti alle kasvaneet kuuset. Palot harvemmin nousivat latvapaloiksi, ja männyt säästyivät. Palojen väli vaihteli muutamasta vuosikymmenestä pariinsataan vuoteen ja ylikin. Kuusien häviäminen mahdollisti männyn ja lehtipuiden uudistumisen. Näin ei jatkuvan kasvatuksen metsässä käy.
Vielä 1950–60-luvuilla kulotus oli yleistä. Nykyään metsänhoidollisia kulotuksia tehdään vain satunnaisesti, samoin säästöpuuryhmien polttoa.
Tuli kuului olennaisena osana metsien kiertoon, mutta metsäluonnon kannalta tuli pidetään nykyään liiankin hyvin kurissa. Jos ja kun metsiimme halutaan lisätä luonnonmetsän piirteitä, etenkin alikasvoskuusia hävittävät maakulot tulisi saada yleistymään. Vapaaehtoisia metsänomistajia ei tällaisiin toimiin helpolla löydy. Metsäpalo herättää luonnollisesti pelkoa, ja mitä naapuritkin ajattelevat.
Minkälainen kuvio sitten sopisi maakulon jäljittelyyn? Todennäköisesti järeistä viljelymänniköistä näitä löytyisi viimeisen harvennuksen jälkeen varsinkin, jos kuvio rajautuu taimikoihin, vesistöihin tai peltoihin. Voisiko Metsäkeskus simuloida ja nostaa sopivia kuvioita metsävaratietoon? Rahoituksen lisäksi tarvitaan yhteistyötä metsänomistajien, metsäammattilaisten ja paloviranomaisten kesken.
Todennäköistä kuitenkin on se, että metsissä tulta käytetään jatkossakin lähinnä nuotiopuiden polttamisessa maanomistajan luvalla.
Metsäammattilaiset ovat tavanneet puolustaa avohakkuita sanomalla, että ne jäljittelevät myrskytuhoa tai metsäpaloa. Eivät jäljittele, toteaa luontoarvoista huolestunut kansalainen, sillä avohakkuissa puut kuljetetaan pois eikä lahopuuta muodostu.
On totta, että avohakkuu ei jäljittele luonnonmetsän häiriöitä kaikilta osin. Mutta yhden boreaalisen metsän sukkession olennaisen osan avohakkuu jäljittelee oikein hyvin: valopuut kuten mänty ja koivu pääsevät uudistumaan. Nykyään myös lahopuuta kertyy, kun avohakkuun yhteydessä jätetään säästöpuita ja säästöpuuryhmiä. Vielä parempi olisi, jos osa niistä voitaisiin polttaa.
Avohakkuisiin liittyy yleensä maanmuokkaus. Luonnonmetsässä ei ollut kaivinkoneita eikä kaivettu kuivatusojia; tämä on kiistatonta. Yhtä kiistatonta on se, että muokkaus nopeuttaa olennaisesti uuden puusukupolven alkukehitystä aikana, jolloin kulotuksesta on käytännössä luovuttu.
Yhteensovittamista siis riittää. Jatkuvan kasvatuksen potentiaali on syytä tunnistaa sopivilla kuvioilla nykyistä paremmin. Liian voimakasta maanmuokkausta tulee välttää, samoin tarpeetonta ojittamista.
Suurin osa metsistämme säilyy tulevaisuudessakin talouskäytössä, ja hyvä niin, sillä talouskäytössä metsät sopeutuvat paremmin ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.
Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
