Kaskisissa yksityis-metsiä 2 prosenttia, Kuortaneella 97
Yksityisillä metsänomistajilla on hallussaan keskimäärin 54 prosenttia kuntien metsäisestä pinta-alasta.
Metsäkeskus julkaisi hiljattain kunnittaiset metsävaratiedot yksityismetsistä.
Yksityisten omistama metsän osuus vaihtelee paljon: Kaskisissa vain kaksi prosenttia on yksityisessä omistuksessa, kun taas Kuortaneella vastaava luku on 97.
Utsjoella, Inarissa ja Helsingissä reilut 90 prosenttia metsistä on valtion tai muun omistajan hallussa.
Etelä-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä yksityisten omistusprosentit ovat erityisen suuret.
Yhteensä 56 kunnassa yksityiset omistavat 90 prosenttia tai enemmän kunnan alueen metsämaasta.
Myös puun vuosittaisessa kasvussa on suuria paikkakuntakohtaisia eroja. Lempäälän ja Imatran metsissä puu kasvaa keskimäärin yhdeksän kuutiometriä hehtaarilla vuoden aikana.
Noin kahdeksan kuution hehtaarikasvu vuodessa saavutetaan myös Nastolassa, Valkeakoskella, Parikkalassa ja Hattulassa.
Hitainta puun kasvu on Pohjois-Suomen kunnissa.
Esimerkiksi Kolarissa ja Muoniossa puu kasvaa hehtaarilla keskimäärin vain yhden kuution vuodessa.
Kuntatason metsävaratieto on tuotettu summaamalla kunnan alueella olevien metsävarakuvioiden tiedot yhteen.
Tieto on yleistetty koskemaan koko kuntaa, jos sen alueelta on ollut käytettävissä vähintään 30 prosenttia laatukriteerit täyttävää metsävara-aineistoa.
Metsäkeskuksen tietoja päivitetään jatkossa kuukausittain.
ANNI-SOFIA HOPPI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
