Metsäteitä ja -ojia ei kunnosteta entiseen tahtiin – Otso käynnistää yt-neuvottelut
Otson mukaan kemeratuen heikentyminen näkyy yhtiön palveluiden kysynnässä.
Otson ydinliiketoimintaa ovat metsäteiden kunnostukset ja suometsätalouden hankkeet. Kuva: Markku VuorikariOtso metsäpalvelut käynnistää yt-neuvottelut tavoitteenaan miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Säästötarve johtuu siitä, että yhtiön suo- ja metsätiehankkeet eivät ole käyneet toivotulla tavalla kaupaksi.
Toimitusjohtaja Kari Lundellin mukaan merkittävin syy Otson palvelujen kysynnän vähenemiselle on vuosien varrella heikentynyt kemeratuki. Esimerkiksi Etelä-Suomessa metsätien kunnostamisen kustannuksista korvataan tätä nykyä alle 50 prosenttia.
"Uusien hankkeiden käynnistäminen on haastavaa, ei tule helposti päätöksiä."
Lundellin mukaan toinen hankkeita jarruttava tekijä on se, ettei suunnittelukuluja enää korvata. Tällöin esimerkiksi tiehankkeiden kokousten järjestäminen jää tiekuntien oman aktiivisuuden varaan.
Myös maatalouden heikko kannattavuus näkyy Otson mukaan tiehankkeiden nihkeänä kysyntänä.
Otso haluaa suuntautua nykyistä enemmän puukauppaan.
"Nähdään että meillä voisi olla vahvuus saada turvemailta puu liikkeelle. Puukaupassa meillä ei ole perinteisesti paljoa roolia ollut."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
