Rötösten valvontaan uutta virtaa
Poliisit voisivat ottaa riistanhoitoyhdistykset ja niiden metsästyksenvalvojat nykyistä hanakammin osaksi metsästyksenvalvontaa.Susiin kohdistuvia metsästysrikosepäilyjä Ilomantsissa sekä tuomio metsästysrikoksesta lieksalaismiehelle, joka myrkkysyöteillä yritti tappaa susia. Joulu- ja tammikuu olivat vilkkaita kuukausia metsästysrikosuutisoinnin rintamalla, valitettavasti.
Metsästyksenvalvonta on Suomessa viranomaisten, riistanhoitoyhdistysten metsästyksenvalvojien sekä maanomistajien ja metsästysoikeuden haltijoiden hommia.
Kävin hetki sitten hyvän keskustelun erään riistanhoitoyhdistyksen edustajan kanssa metsästyksenvalvonnasta. Hän toivoi, että poliisit ottaisivat riistanhoitoyhdistykset ja niiden metsästyksenvalvojat nykyistä hanakammin osaksi metsästyksenvalvontaa.
Toki metsästyksenvalvojat saattavat olla mukana isoissa julkisissa valvontaiskuissa, mutta nyt oli kyse syvällisemmän, vuorovaikutteisemman ja ennakoivan valvonnan kehittämisestä.
Ehdotus oli aivan timanttinen. Valvontaiskuissa on näyttävyyttä ja ne alleviivaavat sitä kunnollisten metsästäjien suurta osuutta, jolla luvat ovat kunnossa. Mutta ei näissä massatapahtumissa napata kiinni niitä oikeita rötöstelijöitä, jotka viskovat myrkkysyöttejä luontoon tekemään sattumanvaraista tuhoa mille tahansa eläimille tai suunnittelevat vakaata harkintaa käyttäen laitonta suden tappoa.
Tiedossa on, että metsästysrikollisuus on piilorikollisuutta, johon liittyy kylillä myös vahvasti vaikenemisen kulttuuri. Salametsästyskriittinen ilmapiiri on voimistunut viime vuosina, mikä on osaltaan murentanut vaikenemisen kulttuuria. Tähän johtopäätökseen päätyi muun muassa emeritusprofessori Pertti Rannikko vuonna 2020 julkaistussa tutkimusartikkelissaan.
Eikö poliisin ja riistanhoitoyhdistyksen yhteistyön tiivistäminen edesauttaisi metsästysrikollisuuden tuloksellisessa ja pitkäjänteisessä kitkemisessä?
Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu tekee nyt jo viranomaisia avustavia luottamuksellisia tehtäviä. Ulkoa päin tarkasteltuna yhteistyö näyttää toimivan erinomaisesti. Suurriistavirka-apuhenkilöihin luotetaan ja heidän osaamistaan arvostetaan. Eikö tämä sama tekemisen kulttuuri olisi monistettavissa metsästyksenvalvontaan?
Paikallisillahan on paras tietämys, keillä on taipumusta suhmurointiin ja millä alueilla. Jos pidät ideaa huonona siksi, että ”kuka kaverinsa haluaisi vasikoida?”, kannustan miettimään asiaa syvällisemmin.
Suhmuroivan kaverin puuhat olisi erittäin fiksua vasikoida. Suhmurointi jos mikä on muiden muroihin pissimistä.
Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.
Suhmurointi jos mikä on muiden muroihin pissimistä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
